sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Kaisun päivän tunnelmia

Viikko on mennyt taas vauhdilla, harmaasta ja sateisesta säästä huolimatta.

Näkökulmia lasten- ja nuorten kaltoinkohteluun- koulutus herättää voimakkaita tunteita. Hyvä, että on aikuisia, jotka välittävät ja paikkoja, joissa autetaan lapsia ja aikuisia, jotka eivät välitä. Pieni lapsi on täysin vanhempiensa armoilla ja vastustuskyvytön, jos jotakin pahaa tapahtuu. Toisaalta suuri osa vanhemmista hoitaa lapsensa hyvin. Olen sitä mieltä, että on hyvä, jos vanhemmat pitävät kynsin hampain omiensa puolta. Kuka niitä pieniä puolustaa, jos ei omat vanhemmat?

Tampereen ranskalais-suomalaisen koulun eduista oli taas mieltä ylentävää kuulla. Ranskalainen guru ja asiantuntija Jean Duverger kävi kertomassa, mitä hyötyä lapsi saa, kun hän opiskelee kaksikielisessä koulussa ja elää kaksi- tai jopa kolmikielisessä perheessä. Suosittelen perheille, joissa asia on pohdinnan alla. Tampereen Aleksanterin koulussa toimii ranskalais-suomalaianen esikoulu ja ranskalais-suomalainen alakoulu. Lapset oppivat nopeasti ja kaksikielisyys ei näytä ainakaan vaikeuttavan heidän koulun käyntiään.

 Itse työskentelen ranskalais-suomalaisessa esikoulussa, jossa ranskankielinen opettaja opettaa joka päivä jotain uutta asiaa tai uutta leikkiä tai askartelua. On ihanaa olla siinä ranskan kielen tuntumassa, puhua ranskaa ja oppia uutta ja nähdä, miten lapset kehittyvät nopesti kielellisesti. Töihin on mukava mennä aamuisin!

Mielettömän ihanat olivat myös lapsenlapseni neljävuotis - synttärit. Kaikki omat lapseni perheineen olivat koolla. Läsnä oli myös muuta sukua ja tunnelma oli ihanan lämpöinen. Vieraita oli iosisovanhemmista vauvaan asti. Miten nämä pienten ihmisten juhlat tuntuvat vuosi vuodelta yhä hienommilta tapahtumilta. Nyt saimme myös viettää tupareita uudessa avarassa kodissa. Tyttäreni oikeustradenomiksi valmistumista juhlistettiin myös. Hieno saavutus kahden pienen lapsen ja taloremontin keskellä!

Tämän harmauden ja huolienkin keskellä on kuitenkin valtavasti kiitoksen aihetta.
Hyvää Kaisun päivää Kaisalle, Katariinalle, Kirsille, Katjalle.

maanantai 19. marraskuuta 2012

Ensiapua ja elämäntaitoa

Tänään olin EA 1 kurssilla.Edellisestä kurssista olikin jo vierähtänyt tovi.
 Menossa oli jo toinen osa kaksipäiväisestä kurssista. 30 painallusta ja 2 puhallusta on nykyinen elvytystahti. Lapsilla aloitetaan 2 puhalluksesta ja siitä jatketaan painalluksin. Toivottavasti ei tarvitse koskaan oikeasti käyttää.
Sidoimme myös haavoja, harjoittelimme hätäensiavun vaiheita. Kertasimme aivoverenvuodon oireita. Tutkimme ensiapulaukun sisältöä. Kävimme läpi nenäverenvuotoa ja hammas- ja silmävammoja. Paljon hyödyllistä asiaa, jota kaikkien olisi hyvä kerrata.
Meitä oli 20 koulunkäyntiavustajaa ja kerhonohjaajaa eri puolelta Tamperetta. Kuulimme myös monia kertomuksia ja tapahtumia, jotka saivat kurssin elämään. Kouluttajana toimi Kirsi Mustonen ja paikkana oli vanha Yleinen Sairaala, jossa vielä toimii koulutusta. Paikka on myynnissä,että siinä olisi jollekin pientä rempattavaa...

Ilalla muokkausjumpassa. Loppuilta menikin Helmi-reissuvihkojärjestelmän kanssa takutessa.Olen vakaasti sitä mieltä, että tämä uusi Helmi uudistus on kaikkea muuta kuin hieno uudistus!

torstai 8. marraskuuta 2012

Pormestarikahveilla

Olin tänään Alue-Alvareiden 5-vuotisen toiminnan kunniaksi pidetyssä kahvitilaisuudessa Tampereen Raatihuoneella Tampereen kaupungin vieraana.

Pormestari Timo P. Nieminen kiitteli alue-alvareiden toimintaa. Onhan tämä malli ainutlaatuinen koko maassa. Eri alueiden alvarit ovat ottaneet kantaa oman alueensa toimintaan. Kannanottoja on lähetetty lautakunnille ja sitä kautta on voitu vaikuttaa asioihin. Lähidemokratiaa parhaimmillaan. Itse olen Hatanpään koulun puheenjohtajana nimetty Etelä-Alvarin jäseneksi. Postia tulee, kokouksien lisäksi,tiiviisti alueen eri tapahtumista ja asioista. Hyvä väylä vaikuttaa asioihin.

Raatihuone on kaunis paikka. Olen käynyt siellä aiemminkin, mutta aina siellä on juhlava ja arvokas tunnelma.Upeita enkelikattomaalauksia, tauluja, kristallikruunuja. Mielenkiintoisia entisten kaupunginjohtajien ja apulaiskaupunginjohtajien muotokuvia. 

Alunperin kaupungin virastotalo; mahtava virasto asioida!


lauantai 3. marraskuuta 2012

Kiitos

Vaaleista on kulunut viikko. Äänestysprosentti jäi Tampereella tosi matalaksi, vähän yli 50%. Toiset eivä viitsineet äänestää, toiset eivät löytäneet omaa ehdokastaan, toiset olivat tietoisesti valinneet tavan olla äänestämättä.

 37 ääntä itselleni ei ole paljoa, mutta onhan siinä 37 ihmistä, joita nöyrimmiten kiitän! Oma panostukseni mainontaan oli pieni. Härmälään luukutin esitteitä jonkinverran.
Itse en laittanut yhtäkään lehti-ilmoitusta. Kun katselin niitä valtavia panostuksia, mitä ihmiset vaalien eteen olivat tehneet, tuhansien lehti-ilmoitusten myötä, niin voin sanoa olevani tyytyväinen.

Vaalien teemaksi tuli mielestäni liikaa rantaväylän tunneli. Tampereella on kuitenkin paljon muutakin parannettavaa. Nyt istuvat valtuutetut ovat tehneet sopimukset rantaväylän rakentamisesta jo varhaisessa vaiheessa. Viime keväänä sitten osa vastusti hanketta. Tällä hetkellä osa valtuutetuista vastustaa hanketta, vaikka ovat olleet mukana tekemässä ensimmäisiä sopimuksia asiasta. Itse en pitäisi tunnelia tarpeellisena, ainakaan vielä, mutta olisi minusta tosi noloa, jos olisin ollut sitä ensin suunnittelemassa ja sitten torppaisin koko asian.  Saa nähdä, miten asiasta päästään ratkaisuun. Terveydenhoitoon ne tunnelin rahat eivät kuitenkaan siirry.

Tänään on Pyhäinpäivä ja sadonkorjuun kekrijuhlan päivä. Kävimme Kalevankankaan hautausmaalla viemässä kynttilöitä äidin, isän, sukulaisten  haudoille, sekä muualle haudattujen muistoksi.

Toivoisin amerikasta tulleen Halloween juhlan aikaa siirrettäväksi vähän erilleen tästä pyhäinpäivästä. Muuten saataa mennä puurot ja vellit sekaisin.