Seurakuntavaalit on sitten läpikäyty. Lämmin kiitos sinulle, jos satuit minua äänestämään. Muutama minua äänestänyt oli harmissaan, kun en jakanut lappusia tai tehnyt vaalityötä asian hyväksi. Lapsenlapseni teki äitinsä avustuksella minulle pinssin, joita jaoin lähipiirille, vähän hassutteluna... .No älä ole harmissasi! Neljän viime vuoden kokemuksella välillä on tuntunut siltä, että mitä vuosilukua nyt eletään? Toisaalta harmillisen matala oli äänestysprosentti Tampereella noin 15%. Vain vaikuttamalla voi vaikuttaa.
Olin neljättä kertaa ehdolla seurakuntavaaleissa. Ensimmäisen kerran Viljakkalan seurakunnassa vuonna 1990, jolloin kirkkovaltuusto valitsi minut seurakuntaneuvostoon. 1994 pääsin kirkkovaltuuston varajäseneksi vuosille 1995-1998. Äänimääräni romahti silloin, koska kannatin jo silloin voimakkaasti kirkon virallista kantaa, naispappeutta. Tästä ei kyllä vieläkään ole päästy yksimielisyyteen seurakuntaneuvostoissa!
Vuonna 2010 olin ehdolla Härmälän seurakunnassa ja pääsin seurakuntaneuvostoon Härmälän yhdistyneen seurakuntaväen listalta. Yhteiseen kirkkovaltuustoon olin ensimmäisellä varasijalla. Nyt 2014 olin samalla listalla, en päässyt läpi, varajäseneksi Tampereen ev.lut seurakuntayhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon ja Tampereen Eteläisen seurakunnan seurakuntaneuvostoon kyllä.Tämä oli ennakoitavissa, enkä ole hirveän pettynyt.
Tampereella tehtiin suuri seurakuntien yhdistäminen, monen väännön kautta, vuoden 2014 alusta. Härmälän, Viinikan ja Hervannan seurakunnista tuli yksi iso Eteläinen seurakunta. Tässä vaiheessa putosin varajäseneksi. Muut Tampereen seurakunnat ovat Harjun-, Messukylän- ja Tuomiokirkkoseurakunta sekä Ruotsalainen seurakunta. Yhdistämisellä pyrittiin saamaan säästöjä. Härmälästä tuli esimerkiksi oma lähikirkkonsa, mikä ei sinänsä paljoa vaikuttanut esimerkiksi jumalanpalveluksiin. Henkilökohtaisesti en ole vielä täysin selvillä missä ja miten nyt on säästetty.
Kun kuitenkin yhdistyttiin, ajattelen, että asiat päätetään sitten yhteisen edun hyväksi, eikä niin, että meidän seurakunnassa ja teidän seurakunnassa...Seurakuntavaaleissa olisin toivonut, että myös Yhdistynyt seurakuntaväki olisi esittäytynyt yhdellä ja samalla listalla eikä niin, että jokaisella kolmella seurakunnalla oli omat listansa. No demokratia voitti, minä en.
Itse vaaleista olen sitä mieltä, että Tampereella olleet yhtymän kaksinumeroiset ja kaksilappuiset vaalit olivat todella sekavat. Netissä ollut vaalikone oli vaikeasti tavoiteltavissa ja yleinen tiedotus oli puutteellista. Ennakkoäänestysviikolla ehdokkaiden numeroita ei ollut kaikissa paikoissa nähtävillä.
Olin vaalilautakunnan varajäsenenä laskemassa ääniä ja siellä vasta ihmettelinkin tätä moniasteista ja käsittämättömän hidasta ja vanhanaikaista laskutapaa. Olin laskemassa ääniä myös itse vaalipäivän iltana. Pelkästään Eteläisen seurakunnan vaalilapuissa oli toistasataa hylättyä ääntä. Suurin osa oli vääriä numeroita eli oli sekoitettu valkoinen ja oranssi lappu; tosi harmillista. Ääniä laskettiin käsipelillä kaverin kanssa kahden. Ikävää oli huomata, että tässäkin tilaisuudessa oli myös huonosti käyttäytyviä kanssalaskijoita." Suu kiinni tai lähtekää meneen muualle"kommenttia en mielestäni minä tai "kaverini" naapuriini tulleelta laskijalta ansainnut!
Hyvä asia on, että nuoria ja uusia ihmisiä valittiin neuvostoihin ja yhteiseen kirkkovaltuustoon. Nuoret eivät kuitenkaan kovin paljoa käyttäneet äänioikeuttaan ja vieläkin valtuutetuista on suuri osa melko iäkkäitä.
Härmälän yhdistyneen seurakuntaväen listalta ei päässyt kukaan yhteiseen kirkkovaltuustoon, mutta onneksi sentään kirkkoneuvostoon. Muista ryhmistä on toki edustajia Härmälästä kirkkovaltuustossakin. Varajäsenenä ollessani yhteisissä seurakuntaneuvoston kokouksissa kokoukset venyivät joka kerta yli kolmetuntisiksi; asioita käsiteltiin kuitenkin kolmen srk kautta, mikä välillä tuskastutti minua.
Onnea ja avarakatseisuutta uusille valtuutetuille, sanokaa rohkeasti mielipiteenne ja ennenkaikkea tukevaa selkänojaa!
lauantai 15. marraskuuta 2014
lauantai 1. marraskuuta 2014
PYHÄINPÄIVÄNÄ
 |
| Äidille ja Isälle terveisiä |
 |
| Muualle haudattujen muistoksi paloi kynttilämeri Kalevankankaalla |
Tänään on Pyhäinpäivä. Lapsuudessani päivää kutsuttiin vielä Pyhäinmiesten päiväksi. Se kuulosti lapsen korvissa hirveän juhlalliselta ja arvokkaalta. Vuonna 1967 nimi muutettiin Pyhäinpäiväksi.
Itselleni Pyhäinpäivän merkitys on tullut tärkeämmäksi mitä vanhemmaksi tulen. Eilen jo muistelin sukulaisiani, jonka takia he ilmeisesti tulivat uniinikin. Minulla ja puolisollani ja lapsilla, jotka Pyhäinpäivänä kotona ovat, on tapana ollut käydä Kalevankankaan hautausmaalla viemässä kynttilöitä kuolleiden rakkaitteni haudalle. Siellä on äiti ja isä, sisareni, jota en koskaan nähnyt, isoäidit ja isoisät, tätejä, setiä, serkkuja....
Siellä on sankarihaudassa 20 vuotiaana nuorukaisena, jatkosodassa kuollut isäni pikkuveli. Miten nuoria miehiä siellä sankarihaudoissa onkaan. Miten hirveältä sen on täytynyt tuntua isoäidistäni, joka odotti ja toivoi joka päivä poikaansa palaavan. Miltä tuntui sisarista ja veljistä, joiden joukosta yksi oli otettu pois.
Muualle haudattujen muistelupaikalla on aina iso kynttilämeri. Siinä mekin muistelimme toista äitiä, mummua, tätejä,setiä, ystäviä, läheisiä. Kuopuksen kummisetää,tyttären kummitätiä, tyttärien anoppia, lasten ystäviä, vieläkin kysymyksellä miksi?
Pyhäinpäivänä muistelen myös eläviä ihmisiä. Tärkeätä on kuulla jokaisen lapseni ääni ja heidän perheensä kuulumisia. Äitinä ja isoäitinä minulla on lupa ja halu rukoilla jokaisen puolesta. Muistelen myös lapsuuteni kotia ja sukulaisiani. Tämä päivä on siis täynnä tunnetta.
keskiviikko 8. lokakuuta 2014
 |
| Aleksanterin koulu 3.10.2014 |
Wivi Lönnin suunnittelema Aleksanterin koulu valmistui v1904. 3.10.2014 vietimme Aleksanterin koulun 110v juhlaa päivällä kutsuvieraiden ja henkilökunnan kanssa. Juhla oli perinteisen juhlallinen lippumenoineen, vanhoine kansakoululauluineen. Nykyinen rehtori Jyrki Havas toivotti vieraat tervetulleiksi, apulaispormestari, koulun entinen rehtori Leena Kostiainen piti juhlapuheen. Oppilaat esittivät upeita esityksiään. Musiikkiluokat huolehtivat korkeatasoisesta musiikista. Nykyiset ja vanhat opettajat esittivät tanhuja. Ilalla oli vielä iltajuhala Finlaysonin Palatsissa.. Viikkoa aiemmin vanhemmat olivat juhlimassa ja katselemassa omien lastensa esityksiä.
Aleksanterin puukoulu toimi jo tätä ennen Hämeenpuiston ja Satamakadun risteyksessä, nykyisen Tampereen Työväen Teatterin paikalla. Vapriikin kuva-arkistoissa on kuva syyskuulta 1952, missä lapset juoksevat koulun portista Satamakadulle. Tuossa kuvassa oleva pikkupoika on isoveljeni.
Minä aloitin ensimmäisen luokkani syyskuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1962 "Alekanterin Puukoulussa". Koulun virallinen nimi on ilmeisesti ollut Tampereen kaupungin Länsipuolen alakoulu. Itse löysin lukukausitodistukseni joulukuulta 1962, johon nimeksi on kirjoitettu Tampereen kaupungin Satamakadun varsinainen Kansakoulu. Kansansuussa tätä koulua kutsuttiin Puukouluksi. Koulu oli rakennettu 1800 luvun lopulla Venäjän tsaarin armeijan käyttöön ja tuli koulun käyttöön vasta itsenäistymisen jälkeen.
Numerot todistukseen on kirjoitettu kauniilla mustekynällä. Tasanumeroita, toisin kuin välitodistuksessa, joita annettiin lukukausien välillä, niissä käytettiin vielä plussia, miinuksia ja puolikkaita. Käytös oli 10, Huolellisuus ja tarkkaavaisuus 9. Kaseja seiskoja, kuten siihenaikaan tavallisimmat numerot olivat.Käsityö ja Laulu 6! Opettajana ankara Toini Mäntyvaara.
Koulu oli siis puukoulu. Käytävillä oli kaakeliuunit, joita lämmitettiin. Luokat olivat isoja ja kylmiä. Meitä oli kaksi ykkös- ja kaksi kakkosluokkaa. Osa ikäluokastani aloitti heti Aleksanterin kivikoulussa ekan luokan,oliko meitä niin paljon,että osa jaettiin puukouluun, mikähän oli kriteeri? Kolmannelle luokalle jatkettiin sitten Kivikouluun, itse menin Kissanmaan kansakouluun, koska perheeni muuti keskustasta Ruotulaan.
Koulussa toimi myös isompien poikien kuulovammasten luokka, jota silloin kutsuttiin kuurojen luokaksi. Välitunnilla heitä pelättiin ja kunnioitettiin. Välitunnilta marssittiin jonossa takaisin luokkaan. En tiedä otettiinko sillon ykkösluokalla lainkaan valokuvaa. Kakkosluokan luokkakuvassani on 33 lasta. Mitään yksittäiskuvia ei otettu. Pulpetit olivat kahdenistuttavia, jykeviä. Aapinen oli punakantinen Lasten Oma Aapinen.
Pulpettien kansien päällä oli mustepulloa varten kolo. Oikeilla mustekynillä aloitettiin harjoittelemaan kakkosluokalla kirjoittamista. Kotoa piti tuoda kankainen "musteenpyyhkiä". Aina jonkun pullo kaatui ja siitä sai kovat nuhteet. Opettaja piti muutenkin kovan kurin. Viitattiin ja vastaukset noustiin sanomaan seisaalleen pulpetin viereen. Jos vastasit väärin, positiivista kohtaa vastauksesta ei yritetty hakea, kuten nykyään.
Ensimmäiset käsityötunnit olivat itselleni kauhun paikkoja. Harjoittelimme virkkausta, olin virkannut patalappua väärään suuntaan ja työn kanssa piti mennä opettajan korokkeelle. Sain kuulla kunniani, miten kukaan voi tehdä niin väärin. Siitä varmaan se käsityön numerokin tuli, joka sekin nousi myöhemmin. Myöhemmin myös innostuin käsitöistä ja ompelemisesta.
Laulukokeessa jokainen meni luokan eteen laulamaan osasi tai ei. Itse lauloin "En etsi valtaa loistoa" kauniin joululaulun, joka ei kuitenkaan ole ihan helppo ilman säestystä.! Kaikesta huolimatta laulu jäi yhdeksi lempilauluistani ja numerokin nousi vuosien saatossa ysiin.
Liikunta-ja urheilutunneilla ei ollut vaihtovaatteita eikä pyyhkeitä. Kovin ihmeellistä liikuntaa ei vielä ekalla harrastettu.
Koulun wc sijaitsi pihan perällä , erillisessä puurakennuksessa. Sinne johtivat korkeat, kapeata portaat ja ylhäällä oli reikiä vieretysten. Siellä oli kylmä ja muistoissani ainakin, pimeetä. Montaakaan kertaa ei siellä tullut käytyä. Vessassa ei kesken tuntia saanut käydä ja tästä johtuen, pulpettikaverilleni tuli vahinko,joka levisi istuinpenkille. Kukaan ei uskaltanut sanoa asiasta mitään, ennenkuin opettaja huomasi asian...
Koulussa oli ruokala, siellä seistiin ja syötiin vierekkäin. Inhokiksi on jäänyt paakkuinen tilliliha ja kylmä kokkareinen ruispuuro. Kaikki ruoka kyllä syötiin.
Itselläni oli alakoulussa päällä yleensä mekko ja takki. Mitään ulkohousuja, kuten nykyajan lapsilla, ei ollut. Talvella käytettiin paksuja damaski-villahousuja.
Aleksanterin kivikoulussa muistan käyneeni hammashoitolassa. Äkäinen hammaslääkäri porasi aina isommalla ja isommalla jalkaporalla, josta kuului hirveä ääni ja välillä räkästiin lavuaariin. Siitä alkoi hammaslääkärikammoni, josta on vaikea päästä vieläkään eroon.
Koulumatkat kuljin kävellen ystäväni kanssa pitkin Hämeenkatua ja Kauppakatua. Matka saattoi kestää yli tunninkin vaikka ei ollut pitkä. Iltapäiväkerhoja ei silloin vielä ollut. Kävimme myös ystäväni kanssa yhdessä soittotunnilla soittamassa pianoa, siihen asti, kunnes meidät erotettiin. Tirskuimme!
Kodin ja koulun yhteistyöstä ei tuolloin puhuttu mitään. Jos opettaja soitti kotiin, tiedossa oli jotakin ikävää. Tästä johtuen mistään pikkuasioista tai opettajan nuhtelusta ei kotona kerrottu mitään, eikä vanhempia päästetty saattamaan tai hakemaan meitä, mielestääme, isoja tyttöjä. Kahdesta tytöstä, jotka olivat samalla ekalla luokalla kanssani, on tullut lapsieni kummitätejä, toisen tunsin jo lastentarhassa.
Muistissani ei ole mitään isoja juhlia alakouluajoilta, lähinnä omassa luokassa opettajan johdolla jaettiin todistukset lukukausien päätteeksi.
Paljon ovat ajat ja tavat muuttuneet. Aleksanterin kivikouluun palasin vuonna 2002 opiskelijana. Tällä hetkellä työskentelen Aleksanterin koulun ranskalais-suomalaisessa esikoulussa ohjaajana, opettajan parina, työkielinäni ranska ja suomi.
Koulurakennus on pihassa oleva puukoulu, käytävillä on kaakeliuunit.......
 |
| Näissä kahdessa ranskalais-suomalainen puoli koulua ja ruokalaa |
maanantai 18. elokuuta 2014
LOPPUKESÄÄ
Loppukesästä meillä keitetään viinimarjamehua. Tapa on perintöä anopilta, joka sitä aina keitti ja jonka keitin meille on perintönä kulkeutunut. Marjat meillä poimii mieheni, lasten ja lastenlasten avustuksella. Minä kyllä avustan jonkinverran, mutta olen liian hätäinen, niin hitaaseen hommaan. Keittämisen hoitaa myös mieheni. En tiedä, miksi se on niin mennyt? mutta ei minulla ole asiaan mitään valittamista. Itseasiassa olen hyvin kiitollinen, että mies homman hoitaa alusta loppuun ja pesee myös astiat siististi paikalleen.
Muistan kun anoppini keitti mehuja; koko huone oli kuuman höyryn vallassa, hiki valui pitkin otsaa, ikkunat olivat auki ja työ näytti kovin vaivalloiselta. Lapsuuden kodissani ei marjoja niin paljon ollut,että niistä olisi jotakin keitetty, joten tapa tuli minulle uutena vasta puolisoni myötä. Anoppi laittoi runsaasti sokeria, kun taas hänen siskonsa teki jo silloin terveellisiä, kirpeitä, vähäsokerisia mehuja, joista sitten lapset eivät niinkään pitäneet.
Minun mielestäni meidän mehuista tulee ihanan makuisia. Lasten perheetkin ovat keittämisen itselleen omaksuneet; ne joilla marjoja pihassa kasvaa. Marjamehuun laitetaan toki edelleen melko paljon sokeria, mikä taas karkoittaa tarkemmat sokerin käytön vastustajat. Helpostihan sokeria tuleekin liikaa käytettyä, mutta näissä mehuissa ei ole sitten muita lisäaineita. Mehut voi pakastaa, meillä ne juodaan säästeliäästi sitä mukaan kuin valmistuvat.
Kohta valmistuvat pihan omenat. Omenoista teen piirakoita, ja hilloja. Hilloonkin täytyy sitä sokeria laittaa, saa nähdä tuleeko syötyä. Pienten lasten vanhemmat ovat nykyään niin valistuneita, että osaavat sokeria jo välttää jälkikasvullaan.
Tänä vuonna loppukesän myötä meidän taloa ympäröivät kadut kaivetaan kaivinkoneella auki kaapelitöiden takia, kuten koko Härmälän alueella. Ihailen oikeasti työmiesten tarkkaa ja täsmällistä työskentelyä. He aloittavat jämptisti kello 7.00 ja etenevät koko päivän pala palalta. Jälki nyt sitten ei mitenkään kaunista ole, vaikka peittävät kyllä kaiken aukirevityn. Nurmikko on tipotiessään ja jäljellä pelkkää soraa. Naapuri pohtikin, että tuokohan kaupunki meille uudet nurmikon siemenet näille kohdille, kun kaiken repivät. No tuskin tuovat.
Helteisen kesän jälkeen taitavat sateet sitten tulla. Työmatkat olen vielä pyöräillyt ja pari kertaa kastunut oikein kunnolla. Mikähän olisi se paras sadeasu?
Muistan kun anoppini keitti mehuja; koko huone oli kuuman höyryn vallassa, hiki valui pitkin otsaa, ikkunat olivat auki ja työ näytti kovin vaivalloiselta. Lapsuuden kodissani ei marjoja niin paljon ollut,että niistä olisi jotakin keitetty, joten tapa tuli minulle uutena vasta puolisoni myötä. Anoppi laittoi runsaasti sokeria, kun taas hänen siskonsa teki jo silloin terveellisiä, kirpeitä, vähäsokerisia mehuja, joista sitten lapset eivät niinkään pitäneet.
Minun mielestäni meidän mehuista tulee ihanan makuisia. Lasten perheetkin ovat keittämisen itselleen omaksuneet; ne joilla marjoja pihassa kasvaa. Marjamehuun laitetaan toki edelleen melko paljon sokeria, mikä taas karkoittaa tarkemmat sokerin käytön vastustajat. Helpostihan sokeria tuleekin liikaa käytettyä, mutta näissä mehuissa ei ole sitten muita lisäaineita. Mehut voi pakastaa, meillä ne juodaan säästeliäästi sitä mukaan kuin valmistuvat.
Kohta valmistuvat pihan omenat. Omenoista teen piirakoita, ja hilloja. Hilloonkin täytyy sitä sokeria laittaa, saa nähdä tuleeko syötyä. Pienten lasten vanhemmat ovat nykyään niin valistuneita, että osaavat sokeria jo välttää jälkikasvullaan.
Tänä vuonna loppukesän myötä meidän taloa ympäröivät kadut kaivetaan kaivinkoneella auki kaapelitöiden takia, kuten koko Härmälän alueella. Ihailen oikeasti työmiesten tarkkaa ja täsmällistä työskentelyä. He aloittavat jämptisti kello 7.00 ja etenevät koko päivän pala palalta. Jälki nyt sitten ei mitenkään kaunista ole, vaikka peittävät kyllä kaiken aukirevityn. Nurmikko on tipotiessään ja jäljellä pelkkää soraa. Naapuri pohtikin, että tuokohan kaupunki meille uudet nurmikon siemenet näille kohdille, kun kaiken repivät. No tuskin tuovat.
Helteisen kesän jälkeen taitavat sateet sitten tulla. Työmatkat olen vielä pyöräillyt ja pari kertaa kastunut oikein kunnolla. Mikähän olisi se paras sadeasu?
 |
| Viimeisiä hetkiä tältä erää |
 |
| Kaivurit kaivaa... |
torstai 10. heinäkuuta 2014
NOSTALGIAPYÖRÄILYÄ
Tänään ajoimme autolla Lempäälän vanhan kirkon eteen ja lähdimme siitä puolisoni kanssa pyörillä kohti Viialaa. Nuori naispappi sattui tulemaan juuri paikalle ja toivotti meille iloisesti hyvää pyöräreissua, mikä tuntui tosi mukavalta!
Ensimmäinen etappi oli noin 8 kilometrin päässä eli käännyimme tuttuakin tutummalle hiekkatielle.
Koko lapsuuteni vietin joka ainoan kesän tämän tien päässä, kesäpaikassamme. Myös puolisoni ja lapsemme viettivät täällä monta kesäistä, kaunista hetkeä. Teineinä kävimme viettämässä viikonloppua täällä. Puolisoni kanssa juoksimme nuorenaparina lenkkejä vanhan tien yli ja meillä oli tapana laskea; montako autoa tulee; niin monta lasta me tulemme saamaan....
Jokainen tien käännös ja mutka, kaikki kumpareet muistuivat heti mieleeni. Nuuhkin sisääni tien hajuja ja sama tuoksu ja muistot tulvahtivat mieleeni jostakin kaukaa. Tunnekuohua ei voinut pidätellä, silmiini nousivat kyyneleet.
Ajoimme metsän laitaan, mistä hyvin saatoin nähdä lapsuuteni kesäpaikan. Kaikki näytti ulkoapäin melkein samalta kuin ne olivat aina olleet. Tuntui oudolta katsella ulkopuolisena tutun näköistä paikkaa ja mieli olisi halunnut marssia sisälle.... Poikani kysyi kotona, oliko pakko mennä sinne fiilistelemään: niinpä....
Jatkoimme kuitenkin Viialan kautta, Hulauksen kautta kohti Mattilan kylää. Tätä tietä puolisoni on juossut monasti ja tällä tiellä myös veljeni lapset pyöräilivat lapsina mukana reissussa. Köpin sillalla on käyty onkimassa. Matkalla poikkesimme vielä serkkkuani tapaamassa ja vanhoja muistojahan siinä taas tuli mieleen.
Matka takaisin Lempäälän kirkollle oli lyhyt. Matkaa koko reissusta kertyi ehkä 35 km, mutta sitäkin enemmän muistoja ja ajatuksia.
Muistot nousevat taas pintaan, ehkäpä yöllä kertaan näitä vuosia.
Ensimmäinen etappi oli noin 8 kilometrin päässä eli käännyimme tuttuakin tutummalle hiekkatielle.
Koko lapsuuteni vietin joka ainoan kesän tämän tien päässä, kesäpaikassamme. Myös puolisoni ja lapsemme viettivät täällä monta kesäistä, kaunista hetkeä. Teineinä kävimme viettämässä viikonloppua täällä. Puolisoni kanssa juoksimme nuorenaparina lenkkejä vanhan tien yli ja meillä oli tapana laskea; montako autoa tulee; niin monta lasta me tulemme saamaan....
Jokainen tien käännös ja mutka, kaikki kumpareet muistuivat heti mieleeni. Nuuhkin sisääni tien hajuja ja sama tuoksu ja muistot tulvahtivat mieleeni jostakin kaukaa. Tunnekuohua ei voinut pidätellä, silmiini nousivat kyyneleet.
Ajoimme metsän laitaan, mistä hyvin saatoin nähdä lapsuuteni kesäpaikan. Kaikki näytti ulkoapäin melkein samalta kuin ne olivat aina olleet. Tuntui oudolta katsella ulkopuolisena tutun näköistä paikkaa ja mieli olisi halunnut marssia sisälle.... Poikani kysyi kotona, oliko pakko mennä sinne fiilistelemään: niinpä....
Jatkoimme kuitenkin Viialan kautta, Hulauksen kautta kohti Mattilan kylää. Tätä tietä puolisoni on juossut monasti ja tällä tiellä myös veljeni lapset pyöräilivat lapsina mukana reissussa. Köpin sillalla on käyty onkimassa. Matkalla poikkesimme vielä serkkkuani tapaamassa ja vanhoja muistojahan siinä taas tuli mieleen.
Matka takaisin Lempäälän kirkollle oli lyhyt. Matkaa koko reissusta kertyi ehkä 35 km, mutta sitäkin enemmän muistoja ja ajatuksia.
Muistot nousevat taas pintaan, ehkäpä yöllä kertaan näitä vuosia.
maanantai 7. heinäkuuta 2014
MANSIKKAMAALLA JA UIMASSA
Lähdimme,minä, puolisoni ja kaksi nuorinta lastamme, Hämeenkyrön Mahnalaan Yrjölän tilalle mansikoita poimimaan. Kysyimme etukäteen pitääkö varata aikaa, mutta sinne sai mennä suoraan vaan... Mansikoita oli valtavat pellot täynnä. Meidät ohjattiin järven rantaan alas, mistä jokainen poimija sai oman sarkansa. Saimme tilalta pahviset "ropposet", mihin oli mukava poimia ja viedä kotiin marjat. Keräsimme tuoreita isoja Polka marjoja noin 11 kiloa. Tilalla oli tarkka järjestys ja monta nuorta palkattuna opastamaan asioiden kulkua. Meidän mieleemme tulivat Ranskan Epernyn viinipellot. Nämä mansikkapellot ovat kyllä aivan yhtä hienoja ja ajattelisin, että turisteillekin mahtava elämys.
Täältä jatkoimme Ikaalisiin tyttären perheen luokse. Tuliaisina tuoreita mansikoita. Hyvä ruoka ja kaunis ilma toivat mieleemme ajan kun itse asuimme Ikaalisissa. Muistot nousevat mieliimme.Ikaalisissa syntyi kaksi lapsistamme 1983 ja 1986. Ikaalisista saimme ystäviä, jotka edelleen ovat ystäviämme. Lapset olivat pieniä...voi sitäkin ihanaa aikaa!
Kävin lastenlasten ja vävyn kanssa uimassa puhtaassa Kyrösjärvessä, kesän ensimmäinen uintireissu! Mielettömän ihana kesäinen päivä!
Täältä jatkoimme Ikaalisiin tyttären perheen luokse. Tuliaisina tuoreita mansikoita. Hyvä ruoka ja kaunis ilma toivat mieleemme ajan kun itse asuimme Ikaalisissa. Muistot nousevat mieliimme.Ikaalisissa syntyi kaksi lapsistamme 1983 ja 1986. Ikaalisista saimme ystäviä, jotka edelleen ovat ystäviämme. Lapset olivat pieniä...voi sitäkin ihanaa aikaa!
Kävin lastenlasten ja vävyn kanssa uimassa puhtaassa Kyrösjärvessä, kesän ensimmäinen uintireissu! Mielettömän ihana kesäinen päivä!
10 HAUDAN PYÖRÄREISSU
5.7.2014 anoppini olisi täyttänyt 88 vuotta. Puolisoni on useasti pyöräillyt äitinsä haudalle Hämeenkyröön tänä päivänä, muistokäynnille. Anoppi kuoli 2003.
Tänä vuonna minä ja puolisoni ajoimme autolla Siuron Baarille ja lähdimme siitä pyörillä kohti Hämeenkyröä. Ilma oli mahtava. Ensimmäinen poikkeama oli Mahnalassa Yrjölän tilan mansikkamaalla. Siitä matka jatkui Frantsilan Kehäkukan kautta Hämeenkyrön hautausmaalle. Siellä lepäävät anoppi, hänen äitinsä ,isänsä, sisarensa, sisaren mies ja toisen sisaren mies ja monta muuta....Hämeenkyrön hautausmaa ei ole kovin hienosti hoidettu, siunauskappeli näyttää rapistuvan silmissä. Hautausmaalla on kuitenkin mm. nobelkirjailijamme Frans Emil Sillanpään ja hänen vanhempiensakin haudat. Mietin eikö kunnan pitäisi hoitaa näitä hautoja....
Matkamme jatkui näistä tutuista maisemista Kyröspohjaan ja siellä monen ns. tutun talon ohitse. Olen toiminut oppaana näissä maisemissa ja puolisoni on Hämeenkyröstä kotoisin , joten tiet ovat tuttuja, mutta pyörällä ajaen minulle erilaisia kuin autolla matkatessa. Sillanpään kirjojen hahmot alkavat taas elämään mielessäni. Kyröspohjan mäet ottavat omansa; unohdimme vesihuollon tärkeyden tässä helteessä...
Jumesniemessä pysähdymme kahville ja mansikoille, vettä olisi pitänyt taas juoda paljon enenmmän....
Täältä matka jatkuu lasketellen kohti Nokiaa ja takaisin Siuroon. Pysähdymme Maurinlehdon kauniille mäkiselle hautausmaalle. Tosin siunauskappeli kaipaisi sielläkin ehostusta... Täälläkin tervehdimme edesmenneitä sukulaisia. "Fanny-tädin", puolisoni isotädin luona ehdin minäkin käydä juhlimassa Siurossa, hän kuoli muutama kuukausi ennen 100-vuotis syntymäpäiväänsä v 2005. Kävimme katsomassa myös hänen vanhaa taloaan.
Täältä oli enää lyhyt matka takaisin Siuron Baariin. Matkaa oli kertynyt 55-60km. Upeat maisemat ja upea pyöräretki. Vettä olisi pitänyt juoda paljon enemmän...muuten matkanteko pyörällä herättää kaikki aistit ja muistot.
Tänä vuonna minä ja puolisoni ajoimme autolla Siuron Baarille ja lähdimme siitä pyörillä kohti Hämeenkyröä. Ilma oli mahtava. Ensimmäinen poikkeama oli Mahnalassa Yrjölän tilan mansikkamaalla. Siitä matka jatkui Frantsilan Kehäkukan kautta Hämeenkyrön hautausmaalle. Siellä lepäävät anoppi, hänen äitinsä ,isänsä, sisarensa, sisaren mies ja toisen sisaren mies ja monta muuta....Hämeenkyrön hautausmaa ei ole kovin hienosti hoidettu, siunauskappeli näyttää rapistuvan silmissä. Hautausmaalla on kuitenkin mm. nobelkirjailijamme Frans Emil Sillanpään ja hänen vanhempiensakin haudat. Mietin eikö kunnan pitäisi hoitaa näitä hautoja....
 |
| Täsä lepää ne mun vanhempani Miina ja Fransu...... |
Matkamme jatkui näistä tutuista maisemista Kyröspohjaan ja siellä monen ns. tutun talon ohitse. Olen toiminut oppaana näissä maisemissa ja puolisoni on Hämeenkyröstä kotoisin , joten tiet ovat tuttuja, mutta pyörällä ajaen minulle erilaisia kuin autolla matkatessa. Sillanpään kirjojen hahmot alkavat taas elämään mielessäni. Kyröspohjan mäet ottavat omansa; unohdimme vesihuollon tärkeyden tässä helteessä...
Jumesniemessä pysähdymme kahville ja mansikoille, vettä olisi pitänyt taas juoda paljon enenmmän....
Täältä matka jatkuu lasketellen kohti Nokiaa ja takaisin Siuroon. Pysähdymme Maurinlehdon kauniille mäkiselle hautausmaalle. Tosin siunauskappeli kaipaisi sielläkin ehostusta... Täälläkin tervehdimme edesmenneitä sukulaisia. "Fanny-tädin", puolisoni isotädin luona ehdin minäkin käydä juhlimassa Siurossa, hän kuoli muutama kuukausi ennen 100-vuotis syntymäpäiväänsä v 2005. Kävimme katsomassa myös hänen vanhaa taloaan.
Täältä oli enää lyhyt matka takaisin Siuron Baariin. Matkaa oli kertynyt 55-60km. Upeat maisemat ja upea pyöräretki. Vettä olisi pitänyt juoda paljon enemmän...muuten matkanteko pyörällä herättää kaikki aistit ja muistot.
 |
| Siuron sillalta maisemaa |
maanantai 30. kesäkuuta 2014
MINÄ JA KIRJA
Vammalassa Vanhan kirjallisuuden päivien 27- 28.6.2014 seminaarin otsikon MINÄ JA KIRJA alla oli mielenkiintoista kuunneltavaa.
Tohtori Martti Häikiö puhui aiheesta työnsä kannalta, tutkijana. Hän oli tutkinut paljon myös V.A. Koskenniemen elämää ja runoutta. Europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola kertoi olevansa mm. Dostojevski-tuotannon tuntija, vaikka ei koko tuotantoa olekaan lukenut kolmessa päivässä, kuten Paavo Väyrynen kertoo tehneensä. Kirjailija Tommi Melender pohti mm. miksi kirjoista on tullut päivittäishyödyke?. Hän kertoi myös, että hän itse ei ollut lapsena kiinnostunut kirjoista. Äidinkielenopettajat kyselevät häneltä usein: "Miksi pojat eivät lue kirjoja?, millä pojat saataisiin lukemaan kirjoja?" Tähän hän ei osannut täysin vastata. Itse hän sai kipinän kirjallisuuteen vasta lukioikäisenä aivan sattumalta ja sitten hän on kyllä lukenut ja lukenut, ottanut kiinni sen, minkä lapsena jäi paitsi. Kirjoihin sytyttävä kipinä on joko saatava tai sitten sitä ei ole.
Vanhan kirjallisuuden päivillä oli tänä vuonna ennätysyleisö. Yksi ystävä sanoi: "Tänne on aina mukava tulla, kun täällä tapaa paljon ihmisiä, jotka pitävät kirjoista". Hän muisteli myös vuosi sitten tapaamistamme samassa paikassa. Silloin hän oli omien sanojensa mukaan niin suuressa stytostaattisumussa, vaikean leikkauksen jälkeen, että tuskin pysyi pystyssä, mutta sinne oli tultava, vaikka olisi viimeinen matka. Nyt hän oli, ilokseni, tervehtynyt ja voimissaan!
Paperinen kirja pitää vielä pintansa, vaikka sen suosio onkin laskussa. Netin kautta voi lukea jo lähes kaiken, halutessaan. Vammalassa yleisön ikärakenne oli selvästi yli keski-ikäisten ihmisten.
Itse luen kirjoja. Puolisoni lukee monta kirjaa viikossa. Lukuperinnettä olemme jakaneet omille lapsillemme ja lastenlapsille. Kun omat lapset olivat pieniä, isä luki heille pitkät pätkät Viisikkoa tms seikkailukirjaa iltasatuna joka ilta ja kaikki kuuntelivat hiiskahtamatta. Edelleen vaari lukee mielellään lastenlapsilleen pitkät pätkät.
Lapsena lukeminen oli harrastus, varsinkin kesällä luin paljon. Tänä kesänä olen lukenut mm. Peter Franzenin "Tumman veden päällä" ja "Samoilla silmillä". Salla Simukan kirjoja, Pauliina Rauhalan "Taivaslaulu".
"Tumman veden päällä" kertoo perheväkivallasta ja on aika ahdistava. "Samoilla silmillä" on ehkä kevyempi. Franzen kirjoittiaa mielestäni välillä kuin "ohjaisi" kirjaa. Molemmat ihan luettavia kirjoja.
Tampereella koulua käynyt nuortenkirjailija ja kriitikko Salla Simukka kirjoittaa helposti luettavaa tekstiä. Punaianen kuin Veri- kirja sijoittuu Tampereelle ja vaikka onkin nuorten kirja, sitä oli ihan mukava lukea. Valkea kuin Lumi on tavallaan jatkoa tälle, sijoittuu Prahaan ja kolmaskin osa on jo ilmestyntyt.
Pauliina Rauhalan "Taivaslaulu" kertoo nuoresta lestadiolaisperheestä. Aluksi kirja tuntui jotenkin naivilta, mutta sitten se kyllä imaisi mukaansa. Äidin väsymys ja ahdistus ovat käsin kosketeltavaa. Itsekin ison perheen äitinä, luin mielenkiinnolla, miten äiti selviää siitä kaikesta. Yhteisön painostus on ikävää luettavaa ja sitä mietti kuinka paljon kirja on ihan omakohtaista kokemusta. Kovasti minua kosketti lopussa isoisän vierailu perheessä yhteisön miesten kanssa; sängyssä makaavia vastasyntyneitä kaksospoikia isoisä ei millään tapaa huomioinut. Perheen isä sai nuhteet kun oli luopunut yhteisöstä ja täten koko suvustaan. Todella rankkoja asioita.
Kjell Westön "Kangastuksia 38" luin alkukesästä. 1930-luvun tarinassa upea teksti. Sofi Oksasen "Kun kyyhkyset katosivat"- lukeminen kesti, liian kauan, en saanut otetta.
Ehkä nyt pitäisi ruveta lukemaan Dostojevskin tuotantoa.......mutta ennen sitä nautiskelen Vammalasta löytämälläni Tommy Tabermannin runokirjalla: passionata...."Minä en halua Minä himoitsen Rakkaus tappaa vain jos se puutuu Minä himoitsen sinua eikä minulta mitään puutu" ..ja muuta ihanaa.
Tohtori Martti Häikiö puhui aiheesta työnsä kannalta, tutkijana. Hän oli tutkinut paljon myös V.A. Koskenniemen elämää ja runoutta. Europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola kertoi olevansa mm. Dostojevski-tuotannon tuntija, vaikka ei koko tuotantoa olekaan lukenut kolmessa päivässä, kuten Paavo Väyrynen kertoo tehneensä. Kirjailija Tommi Melender pohti mm. miksi kirjoista on tullut päivittäishyödyke?. Hän kertoi myös, että hän itse ei ollut lapsena kiinnostunut kirjoista. Äidinkielenopettajat kyselevät häneltä usein: "Miksi pojat eivät lue kirjoja?, millä pojat saataisiin lukemaan kirjoja?" Tähän hän ei osannut täysin vastata. Itse hän sai kipinän kirjallisuuteen vasta lukioikäisenä aivan sattumalta ja sitten hän on kyllä lukenut ja lukenut, ottanut kiinni sen, minkä lapsena jäi paitsi. Kirjoihin sytyttävä kipinä on joko saatava tai sitten sitä ei ole.
Vanhan kirjallisuuden päivillä oli tänä vuonna ennätysyleisö. Yksi ystävä sanoi: "Tänne on aina mukava tulla, kun täällä tapaa paljon ihmisiä, jotka pitävät kirjoista". Hän muisteli myös vuosi sitten tapaamistamme samassa paikassa. Silloin hän oli omien sanojensa mukaan niin suuressa stytostaattisumussa, vaikean leikkauksen jälkeen, että tuskin pysyi pystyssä, mutta sinne oli tultava, vaikka olisi viimeinen matka. Nyt hän oli, ilokseni, tervehtynyt ja voimissaan!
Paperinen kirja pitää vielä pintansa, vaikka sen suosio onkin laskussa. Netin kautta voi lukea jo lähes kaiken, halutessaan. Vammalassa yleisön ikärakenne oli selvästi yli keski-ikäisten ihmisten.
Itse luen kirjoja. Puolisoni lukee monta kirjaa viikossa. Lukuperinnettä olemme jakaneet omille lapsillemme ja lastenlapsille. Kun omat lapset olivat pieniä, isä luki heille pitkät pätkät Viisikkoa tms seikkailukirjaa iltasatuna joka ilta ja kaikki kuuntelivat hiiskahtamatta. Edelleen vaari lukee mielellään lastenlapsilleen pitkät pätkät.
Lapsena lukeminen oli harrastus, varsinkin kesällä luin paljon. Tänä kesänä olen lukenut mm. Peter Franzenin "Tumman veden päällä" ja "Samoilla silmillä". Salla Simukan kirjoja, Pauliina Rauhalan "Taivaslaulu".
"Tumman veden päällä" kertoo perheväkivallasta ja on aika ahdistava. "Samoilla silmillä" on ehkä kevyempi. Franzen kirjoittiaa mielestäni välillä kuin "ohjaisi" kirjaa. Molemmat ihan luettavia kirjoja.
Tampereella koulua käynyt nuortenkirjailija ja kriitikko Salla Simukka kirjoittaa helposti luettavaa tekstiä. Punaianen kuin Veri- kirja sijoittuu Tampereelle ja vaikka onkin nuorten kirja, sitä oli ihan mukava lukea. Valkea kuin Lumi on tavallaan jatkoa tälle, sijoittuu Prahaan ja kolmaskin osa on jo ilmestyntyt.
Pauliina Rauhalan "Taivaslaulu" kertoo nuoresta lestadiolaisperheestä. Aluksi kirja tuntui jotenkin naivilta, mutta sitten se kyllä imaisi mukaansa. Äidin väsymys ja ahdistus ovat käsin kosketeltavaa. Itsekin ison perheen äitinä, luin mielenkiinnolla, miten äiti selviää siitä kaikesta. Yhteisön painostus on ikävää luettavaa ja sitä mietti kuinka paljon kirja on ihan omakohtaista kokemusta. Kovasti minua kosketti lopussa isoisän vierailu perheessä yhteisön miesten kanssa; sängyssä makaavia vastasyntyneitä kaksospoikia isoisä ei millään tapaa huomioinut. Perheen isä sai nuhteet kun oli luopunut yhteisöstä ja täten koko suvustaan. Todella rankkoja asioita.
Kjell Westön "Kangastuksia 38" luin alkukesästä. 1930-luvun tarinassa upea teksti. Sofi Oksasen "Kun kyyhkyset katosivat"- lukeminen kesti, liian kauan, en saanut otetta.
Ehkä nyt pitäisi ruveta lukemaan Dostojevskin tuotantoa.......mutta ennen sitä nautiskelen Vammalasta löytämälläni Tommy Tabermannin runokirjalla: passionata...."Minä en halua Minä himoitsen Rakkaus tappaa vain jos se puutuu Minä himoitsen sinua eikä minulta mitään puutu" ..ja muuta ihanaa.
lauantai 21. kesäkuuta 2014
JUHANNUSMIETTEITÄ
Juhannus on keskikesän ja valon juhla. Johannes Kastajan, tien raivaajan juhla.
Tänä vuonna juhlaa on vietetty viileässä, jopa kylmässä säässä.
Lapsuudestani mieleeni ovat jääneet lämpimät juhannukset, jolloin kokonnuimme perheen kanssa kesäpaikkaamme Pyhäjärven rantamille saunan ja kokon pariin. Puolisoni liittyi joukkoomme 1976 ja samassa paikassa vietimme oman perheeni kanssa monta Juhannusta lasten ollessa pieniä. Tuota kesäpaikkaa ei enää ole. Oman perheen kanssa olemme viettäneet jo monta Juhannusta, kuten tänäkin vuonna, vähän ennakoiden aatonaattona grillaten, saunoen ja yhdessä nauttien meidän kodissamme.
Tänään 21.6.2014 mieleeni tulee Juhannus 24 vuotta takaperin. Tämä päivä ei silloin ollut aatto eikä Juhannuspäiväkään vaan muutama päivä ennen varsinaista juhlaa. Olimme muuttaneet 1.6.1990 uuteen kotiimme, omakotitaloon Viljakkalaan. Lapset olivat 10v, melkein 9v, melkein 7v ja 4v. Odotin viidettä lastamme kaiken muuttotouhun ympäröimänä. 21.6.1990 aamuyöstä lapsivedet menivät. Siihen aikaan oli kätilön ohje, että ambulanssi oli tilattava paikalle. Lähdin siis ambulanssin kyydissä kohti Tampereen Keskussairaalaa. Lapsen isä tuli omalla autollaan perässä, kunhan Kyröskosken mummu oli saapunut taksilla kotiimme hoitamaan muita lapsia. Pääsin sairaalaan yhtenä kappaleena, synnytys eteni nopeasti ja jo noin 3 tunnin päästä klo 10.45 meille syntyi terve tyttövauva! Tulovauhti oli ehkä liian kova, koska vauva oli vähän kalpea ja itse olin "neulomista" vaille. Suloinen tummahiuksinen käärö 3610g 51cm valloitti kuitenkin heti äidin ja isän sydämet. Isä lähti päivän aikana muita lapsia hoitamaan kotiin ja minä jäin onnellisena sairaalaan. Siihenaikaan isät eivät vielä saaneet majoittua niin tiiviisti sairaalaan kuin nykyään.
Seuraavana päivänä isä ja sisarukset saapuivat katsomaan uutta ihmettä. Jokainen sai pitää pikkusiskoaan hetken sylissä äidin vieressä.Voi sitä ihmettelyä ja ihastelua. Myös isovanhemmat kävivät heti ihastelemassa uutta tulokasta.
Kotiuduin 25.6 eli vietin sen vuoden Juhannusaaton ja - päivän sairaalassa, vauvaa hoitaen, onnellisena uudesta elämän ihmeestä.
Tänään juhannuslapsemme täyttää 24 vuotta. Ihania muistoja sisältyy vuosien varrelle. Tytär avioitui Helluntaina 7.6.2014.
Näitä juhannusmietteitä tänään.
Tänä vuonna juhlaa on vietetty viileässä, jopa kylmässä säässä.
Lapsuudestani mieleeni ovat jääneet lämpimät juhannukset, jolloin kokonnuimme perheen kanssa kesäpaikkaamme Pyhäjärven rantamille saunan ja kokon pariin. Puolisoni liittyi joukkoomme 1976 ja samassa paikassa vietimme oman perheeni kanssa monta Juhannusta lasten ollessa pieniä. Tuota kesäpaikkaa ei enää ole. Oman perheen kanssa olemme viettäneet jo monta Juhannusta, kuten tänäkin vuonna, vähän ennakoiden aatonaattona grillaten, saunoen ja yhdessä nauttien meidän kodissamme.
Tänään 21.6.2014 mieleeni tulee Juhannus 24 vuotta takaperin. Tämä päivä ei silloin ollut aatto eikä Juhannuspäiväkään vaan muutama päivä ennen varsinaista juhlaa. Olimme muuttaneet 1.6.1990 uuteen kotiimme, omakotitaloon Viljakkalaan. Lapset olivat 10v, melkein 9v, melkein 7v ja 4v. Odotin viidettä lastamme kaiken muuttotouhun ympäröimänä. 21.6.1990 aamuyöstä lapsivedet menivät. Siihen aikaan oli kätilön ohje, että ambulanssi oli tilattava paikalle. Lähdin siis ambulanssin kyydissä kohti Tampereen Keskussairaalaa. Lapsen isä tuli omalla autollaan perässä, kunhan Kyröskosken mummu oli saapunut taksilla kotiimme hoitamaan muita lapsia. Pääsin sairaalaan yhtenä kappaleena, synnytys eteni nopeasti ja jo noin 3 tunnin päästä klo 10.45 meille syntyi terve tyttövauva! Tulovauhti oli ehkä liian kova, koska vauva oli vähän kalpea ja itse olin "neulomista" vaille. Suloinen tummahiuksinen käärö 3610g 51cm valloitti kuitenkin heti äidin ja isän sydämet. Isä lähti päivän aikana muita lapsia hoitamaan kotiin ja minä jäin onnellisena sairaalaan. Siihenaikaan isät eivät vielä saaneet majoittua niin tiiviisti sairaalaan kuin nykyään.
Seuraavana päivänä isä ja sisarukset saapuivat katsomaan uutta ihmettä. Jokainen sai pitää pikkusiskoaan hetken sylissä äidin vieressä.Voi sitä ihmettelyä ja ihastelua. Myös isovanhemmat kävivät heti ihastelemassa uutta tulokasta.
Kotiuduin 25.6 eli vietin sen vuoden Juhannusaaton ja - päivän sairaalassa, vauvaa hoitaen, onnellisena uudesta elämän ihmeestä.
Tänään juhannuslapsemme täyttää 24 vuotta. Ihania muistoja sisältyy vuosien varrelle. Tytär avioitui Helluntaina 7.6.2014.
Näitä juhannusmietteitä tänään.
keskiviikko 26. maaliskuuta 2014
TAMPEREELLA SÄÄSTETÄÄN TAAS
VUOSILOMAT JA PALKATTOMAT
Tampereen kaupungin varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen johtoryhmä piti kokouksensa 11.3.2014. Kokouksessa toivottiin maaliskuun aikana linjausta koulunkäynninohjaajien palkattomista vapaista kesän aikana. Tuotantoalueen johtaja/päällikkökokouksessa 25.3.2014 hyväksyttiin linjaus palkattomien vapaiden ottamisesta ajalla 2.6. - 8.8.2014. Tänään 26.3.14 tulikin heti postia päivähoidon ja perusopetuksen koko henkilöstölle. Nämä vuosilomaoikeudet = menetykset eivät koske opettajia.
Palkattomia päiviä varhaiskasvatukseen, perusopetukseen, hallintoon on tälle vuodelle tavoiteltu. Koulunkäynninohjaajat ovat pienellä palkallaan näissä talkoissa kärkipäässä palkattomien pitämisessä ja Tampereen kaupungille säästöä tuoden.
Tämän päivän tiedote ohjeistaa,että vuosilomasta 20 lomapäivää- kuitenkin vähintään 65% lomanmääräytymisvuodelta ansaitun loman kokonaismäärästä sijoitetaan lomavuoden lomakauteen 1.5 - 30.9.14 Jos sinulla siis on täydet lomat 38pv, sinun tulee pitää 25pv kesällä eli 5 viikkoa.
Mielenkiintoisin kohta koskee palkattomia ajalla 2.2.- 8.8.2014 . Vuosiloman ja työnteon lisäksi koulunkäynninohjaajille tulee väkisinkin palkattomia kesän ajalta, koulujen lomien ajalta, koska koulut ovat kiinni. Ohjeen mukaan palkattomia, jossa vain viikon työpäivät ovat palkattomia ja viikonlopusta maksetaan palkka, voi pitää enintään kaksi viikkoa! Palkatonta, niin,että myös viikonloput ovat palkattomia- määrää ei rajoiteta!
Erittäin mielenkiintoinen ja mielestäni hyvin arveluttava on palkattomien laskeminen jo 2.2.14.alkaen. Talviloman päivät siis sijoittuvat tähän laskuun, takautuvasti.Koulunkäynninohjaajat ovat pitäneet palkattomia päiviä talvilomalla, tietämättä tästä ohjeesta. Tarkennetun uuden tiedon mukaan palkattomat pidettävä 2.6 alkaen.
Käytännössä nämä ohjeet tarkoittavat sitä, että ensi kesänä koulunkäynninohjaajat työskentelevät, jos ja kun heille joku paikka osoitetaan, ovat vuosilomalla sen 20pv ainakin ja pitävät iloisesti useamman viikon palkattoman jakson. Taas säästetään kaupungille... Mitenkä nyt tuntuukaan siltä, että jotenkin väärästä päästä säästetään?
Tampereen kaupungin varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen johtoryhmä piti kokouksensa 11.3.2014. Kokouksessa toivottiin maaliskuun aikana linjausta koulunkäynninohjaajien palkattomista vapaista kesän aikana. Tuotantoalueen johtaja/päällikkökokouksessa 25.3.2014 hyväksyttiin linjaus palkattomien vapaiden ottamisesta ajalla 2.6. - 8.8.2014. Tänään 26.3.14 tulikin heti postia päivähoidon ja perusopetuksen koko henkilöstölle. Nämä vuosilomaoikeudet = menetykset eivät koske opettajia.
Palkattomia päiviä varhaiskasvatukseen, perusopetukseen, hallintoon on tälle vuodelle tavoiteltu. Koulunkäynninohjaajat ovat pienellä palkallaan näissä talkoissa kärkipäässä palkattomien pitämisessä ja Tampereen kaupungille säästöä tuoden.
Tämän päivän tiedote ohjeistaa,että vuosilomasta 20 lomapäivää- kuitenkin vähintään 65% lomanmääräytymisvuodelta ansaitun loman kokonaismäärästä sijoitetaan lomavuoden lomakauteen 1.5 - 30.9.14 Jos sinulla siis on täydet lomat 38pv, sinun tulee pitää 25pv kesällä eli 5 viikkoa.
Mielenkiintoisin kohta koskee palkattomia ajalla 2.2.- 8.8.2014 . Vuosiloman ja työnteon lisäksi koulunkäynninohjaajille tulee väkisinkin palkattomia kesän ajalta, koulujen lomien ajalta, koska koulut ovat kiinni. Ohjeen mukaan palkattomia, jossa vain viikon työpäivät ovat palkattomia ja viikonlopusta maksetaan palkka, voi pitää enintään kaksi viikkoa! Palkatonta, niin,että myös viikonloput ovat palkattomia- määrää ei rajoiteta!
Erittäin mielenkiintoinen ja mielestäni hyvin arveluttava on palkattomien laskeminen jo 2.2.14.alkaen. Talviloman päivät siis sijoittuvat tähän laskuun, takautuvasti.Koulunkäynninohjaajat ovat pitäneet palkattomia päiviä talvilomalla, tietämättä tästä ohjeesta. Tarkennetun uuden tiedon mukaan palkattomat pidettävä 2.6 alkaen.
Käytännössä nämä ohjeet tarkoittavat sitä, että ensi kesänä koulunkäynninohjaajat työskentelevät, jos ja kun heille joku paikka osoitetaan, ovat vuosilomalla sen 20pv ainakin ja pitävät iloisesti useamman viikon palkattoman jakson. Taas säästetään kaupungille... Mitenkä nyt tuntuukaan siltä, että jotenkin väärästä päästä säästetään?
perjantai 21. maaliskuuta 2014
STOKKALLA
Stockmannin tavaratalo sijaitsi nuoruudessani Hämeenkadun ja Kuninkaankadun kulmilla Tampereella. Nuorisolla oli siihen aikaan tapana kokoontua Stokkan kulmalla. Siinä Hämpillä pyörittiin ja "tsillailtiin", kuten jutustelua nykyään hienommin kutsutaan. Limsalasin tai kahvikupin voimalla istui isompikin porukka kahviossa oppikoulun jälkeen iltapäivällä. Se kahvio oli pelkistetty, nykyisen Seppälän yläkerrassa. Stokan kahvio. Siellä ilma oli sakea tupakansavusta. Nuoriso opetteli polttamaan tupakkaa julkisesti.
Äidilläni oli tapana vanhempana hakea autolla sisarensa kahville Stockmannille. Silloin sen paikka oli jo nykyinen lähellä rautatieasemaa. Äitini mustahiuksisena, tätini valkohiuksisena, vanhempina, hyvin pukeutuneina rouvina olivat jokaviikkoinen näky kahviossa. Koskaan he eivät syöneet ruokaa siellä, aina juotiin kahvit ja syötiin paakelsit. Äitini kulki korkokengissä, lähes kelillä kuin kelillä.
Aina astuessani Stockmannin tavarataloon, se tuo mieleeni nuo kahvihetket. Tavaratalon parfyymien tuoksu heti ovella toi mieleeni äidin käyttämät hajuvedet.
Nyt tavaratalossa on tehty iso remontti. Kävin siellä tänään ja yllätyin; missä oli parfyymien huumaava haju? Hajuvedet olivat kaikki heti oven edessä, mutta se vanha tuoksu oli poissa? Kahviosta on tehty nykyaikainen avokahvio, missä saa ihan itse hakea ja kaataa kahvinsa. Kaipaan sitä vanhanaikaista tyyliä, missä oli päällystetyt tuolit ja pienempiä loosseja. Kahvikin kaadettiin kuppiin valmiiksi. Asiakaskuntakin on nuorentunut. Ei näkynyt enää näitä vanhoja hienoja rouvia. Lähinnä lapsiperheitä perjantai-iltapäivää viettämässä.
Etsin osastoa, missä olisi myyty pitkiä juhlapukuja tai yleensä juhlavia pukuja. Ajattelin, että kyllä Stockmannilta nyt sellaisia löytyy. Ei löytynyt. Pitkiä ainakaan. Ihmeellistä, minun mielestäni.
Irtokarkkeja ei myöskään löytynyt mistään. Onko ne lopetettu kaikissa isoissa tavarataloissa. Juuri tänään olisin halunnut pussillisen niitä perjantai-iltapäivääni.
Äidilläni oli tapana vanhempana hakea autolla sisarensa kahville Stockmannille. Silloin sen paikka oli jo nykyinen lähellä rautatieasemaa. Äitini mustahiuksisena, tätini valkohiuksisena, vanhempina, hyvin pukeutuneina rouvina olivat jokaviikkoinen näky kahviossa. Koskaan he eivät syöneet ruokaa siellä, aina juotiin kahvit ja syötiin paakelsit. Äitini kulki korkokengissä, lähes kelillä kuin kelillä.
Aina astuessani Stockmannin tavarataloon, se tuo mieleeni nuo kahvihetket. Tavaratalon parfyymien tuoksu heti ovella toi mieleeni äidin käyttämät hajuvedet.
Nyt tavaratalossa on tehty iso remontti. Kävin siellä tänään ja yllätyin; missä oli parfyymien huumaava haju? Hajuvedet olivat kaikki heti oven edessä, mutta se vanha tuoksu oli poissa? Kahviosta on tehty nykyaikainen avokahvio, missä saa ihan itse hakea ja kaataa kahvinsa. Kaipaan sitä vanhanaikaista tyyliä, missä oli päällystetyt tuolit ja pienempiä loosseja. Kahvikin kaadettiin kuppiin valmiiksi. Asiakaskuntakin on nuorentunut. Ei näkynyt enää näitä vanhoja hienoja rouvia. Lähinnä lapsiperheitä perjantai-iltapäivää viettämässä.
Etsin osastoa, missä olisi myyty pitkiä juhlapukuja tai yleensä juhlavia pukuja. Ajattelin, että kyllä Stockmannilta nyt sellaisia löytyy. Ei löytynyt. Pitkiä ainakaan. Ihmeellistä, minun mielestäni.
Irtokarkkeja ei myöskään löytynyt mistään. Onko ne lopetettu kaikissa isoissa tavarataloissa. Juuri tänään olisin halunnut pussillisen niitä perjantai-iltapäivääni.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)