Muistan kun anoppini keitti mehuja; koko huone oli kuuman höyryn vallassa, hiki valui pitkin otsaa, ikkunat olivat auki ja työ näytti kovin vaivalloiselta. Lapsuuden kodissani ei marjoja niin paljon ollut,että niistä olisi jotakin keitetty, joten tapa tuli minulle uutena vasta puolisoni myötä. Anoppi laittoi runsaasti sokeria, kun taas hänen siskonsa teki jo silloin terveellisiä, kirpeitä, vähäsokerisia mehuja, joista sitten lapset eivät niinkään pitäneet.
Minun mielestäni meidän mehuista tulee ihanan makuisia. Lasten perheetkin ovat keittämisen itselleen omaksuneet; ne joilla marjoja pihassa kasvaa. Marjamehuun laitetaan toki edelleen melko paljon sokeria, mikä taas karkoittaa tarkemmat sokerin käytön vastustajat. Helpostihan sokeria tuleekin liikaa käytettyä, mutta näissä mehuissa ei ole sitten muita lisäaineita. Mehut voi pakastaa, meillä ne juodaan säästeliäästi sitä mukaan kuin valmistuvat.
Kohta valmistuvat pihan omenat. Omenoista teen piirakoita, ja hilloja. Hilloonkin täytyy sitä sokeria laittaa, saa nähdä tuleeko syötyä. Pienten lasten vanhemmat ovat nykyään niin valistuneita, että osaavat sokeria jo välttää jälkikasvullaan.
Tänä vuonna loppukesän myötä meidän taloa ympäröivät kadut kaivetaan kaivinkoneella auki kaapelitöiden takia, kuten koko Härmälän alueella. Ihailen oikeasti työmiesten tarkkaa ja täsmällistä työskentelyä. He aloittavat jämptisti kello 7.00 ja etenevät koko päivän pala palalta. Jälki nyt sitten ei mitenkään kaunista ole, vaikka peittävät kyllä kaiken aukirevityn. Nurmikko on tipotiessään ja jäljellä pelkkää soraa. Naapuri pohtikin, että tuokohan kaupunki meille uudet nurmikon siemenet näille kohdille, kun kaiken repivät. No tuskin tuovat.
Helteisen kesän jälkeen taitavat sateet sitten tulla. Työmatkat olen vielä pyöräillyt ja pari kertaa kastunut oikein kunnolla. Mikähän olisi se paras sadeasu?
 |
| Viimeisiä hetkiä tältä erää |
 |
| Kaivurit kaivaa... |
