SEURAKUNTAVAALIT

Seurakuntavaalit on sitten läpikäyty. Lämmin kiitos sinulle, jos satuit minua äänestämään. Muutama minua äänestänyt oli harmissaan, kun en jakanut lappusia tai tehnyt vaalityötä asian hyväksi. Lapsenlapseni teki äitinsä avustuksella  minulle pinssin, joita jaoin lähipiirille, vähän hassutteluna... .No älä ole harmissasi! Neljän viime vuoden kokemuksella välillä on tuntunut siltä, että mitä vuosilukua nyt eletään? Toisaalta harmillisen matala oli äänestysprosentti Tampereella noin 15%. Vain vaikuttamalla voi vaikuttaa.

Olin neljättä kertaa ehdolla seurakuntavaaleissa. Ensimmäisen kerran Viljakkalan seurakunnassa vuonna 1990, jolloin kirkkovaltuusto valitsi minut seurakuntaneuvostoon.  1994  pääsin kirkkovaltuuston varajäseneksi vuosille 1995-1998. Äänimääräni romahti silloin, koska kannatin jo silloin voimakkaasti kirkon virallista kantaa, naispappeutta. Tästä ei kyllä vieläkään ole päästy yksimielisyyteen seurakuntaneuvostoissa!

Vuonna 2010 olin ehdolla Härmälän seurakunnassa ja pääsin seurakuntaneuvostoon Härmälän yhdistyneen seurakuntaväen listalta. Yhteiseen kirkkovaltuustoon olin ensimmäisellä varasijalla. Nyt 2014 olin samalla listalla, en päässyt läpi, varajäseneksi Tampereen ev.lut seurakuntayhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon ja Tampereen Eteläisen seurakunnan seurakuntaneuvostoon kyllä.Tämä oli ennakoitavissa, enkä ole hirveän pettynyt.

Tampereella tehtiin suuri seurakuntien yhdistäminen, monen väännön kautta, vuoden 2014 alusta. Härmälän, Viinikan ja Hervannan seurakunnista tuli yksi iso Eteläinen seurakunta. Tässä vaiheessa putosin varajäseneksi. Muut Tampereen seurakunnat ovat Harjun-, Messukylän- ja Tuomiokirkkoseurakunta sekä Ruotsalainen seurakunta. Yhdistämisellä pyrittiin saamaan säästöjä. Härmälästä tuli esimerkiksi oma lähikirkkonsa, mikä ei sinänsä paljoa vaikuttanut esimerkiksi jumalanpalveluksiin. Henkilökohtaisesti en ole vielä täysin selvillä missä ja miten nyt on säästetty.

 Kun kuitenkin yhdistyttiin, ajattelen, että asiat päätetään sitten yhteisen edun hyväksi, eikä niin, että meidän seurakunnassa ja teidän seurakunnassa...Seurakuntavaaleissa olisin toivonut, että myös Yhdistynyt seurakuntaväki olisi esittäytynyt yhdellä ja samalla listalla eikä niin, että jokaisella kolmella seurakunnalla oli omat listansa. No demokratia voitti, minä en.

Itse vaaleista olen sitä mieltä, että Tampereella olleet yhtymän kaksinumeroiset ja kaksilappuiset vaalit olivat todella sekavat. Netissä ollut vaalikone oli vaikeasti tavoiteltavissa ja yleinen tiedotus oli puutteellista. Ennakkoäänestysviikolla ehdokkaiden numeroita ei ollut kaikissa paikoissa nähtävillä.

Olin vaalilautakunnan varajäsenenä laskemassa ääniä ja siellä vasta ihmettelinkin tätä moniasteista ja käsittämättömän hidasta ja vanhanaikaista laskutapaa. Olin laskemassa ääniä myös itse vaalipäivän iltana. Pelkästään Eteläisen seurakunnan vaalilapuissa oli toistasataa hylättyä ääntä. Suurin osa oli vääriä numeroita eli oli sekoitettu valkoinen ja oranssi lappu; tosi harmillista. Ääniä laskettiin käsipelillä kaverin kanssa kahden. Ikävää oli huomata, että tässäkin tilaisuudessa oli myös huonosti käyttäytyviä kanssalaskijoita." Suu kiinni tai lähtekää meneen muualle"kommenttia en mielestäni minä tai "kaverini" naapuriini tulleelta laskijalta ansainnut!

Hyvä asia on, että nuoria ja uusia ihmisiä valittiin neuvostoihin ja yhteiseen kirkkovaltuustoon. Nuoret eivät kuitenkaan kovin paljoa käyttäneet äänioikeuttaan ja vieläkin valtuutetuista on suuri osa melko iäkkäitä.

  Härmälän yhdistyneen seurakuntaväen listalta ei päässyt kukaan yhteiseen kirkkovaltuustoon, mutta onneksi sentään kirkkoneuvostoon. Muista ryhmistä on toki edustajia Härmälästä kirkkovaltuustossakin. Varajäsenenä ollessani yhteisissä seurakuntaneuvoston kokouksissa kokoukset venyivät joka kerta yli kolmetuntisiksi; asioita käsiteltiin kuitenkin kolmen srk kautta, mikä välillä tuskastutti minua.

 Onnea ja avarakatseisuutta uusille valtuutetuille, sanokaa rohkeasti mielipiteenne ja ennenkaikkea tukevaa selkänojaa! 

PYHÄINPÄIVÄNÄ

Äidille ja Isälle terveisiä

Muualle haudattujen muistoksi paloi kynttilämeri Kalevankankaalla

Näen paljon unia. Viime yönä vietin aikaani lapsuuteni kesäpaikassa Sarkkilassa. Aamulla muistin jokaisen huoneen, huonekalun, ruohon ja ja järven tuoksun. Kenen kanssa siellä olin, oman perheeni, lapsuuteni perheen vai ystävien kanssa, siitä ei ollut tarkkaa muistia aamulla.....

Tänään on Pyhäinpäivä. Lapsuudessani päivää kutsuttiin vielä Pyhäinmiesten päiväksi. Se kuulosti lapsen korvissa hirveän juhlalliselta ja arvokkaalta. Vuonna 1967 nimi muutettiin Pyhäinpäiväksi.

Itselleni Pyhäinpäivän merkitys on tullut tärkeämmäksi mitä vanhemmaksi tulen. Eilen jo muistelin sukulaisiani, jonka takia he ilmeisesti tulivat uniinikin. Minulla ja puolisollani  ja lapsilla, jotka Pyhäinpäivänä kotona ovat, on tapana ollut käydä Kalevankankaan hautausmaalla viemässä kynttilöitä kuolleiden rakkaitteni haudalle. Siellä on äiti ja isä, sisareni, jota en koskaan nähnyt, isoäidit ja isoisät, tätejä, setiä, serkkuja....

Siellä on sankarihaudassa 20 vuotiaana nuorukaisena, jatkosodassa kuollut isäni pikkuveli. Miten nuoria miehiä siellä sankarihaudoissa onkaan. Miten hirveältä sen on täytynyt tuntua isoäidistäni, joka odotti ja toivoi joka päivä  poikaansa palaavan. Miltä tuntui sisarista ja veljistä, joiden joukosta yksi oli otettu pois.

Muualle haudattujen muistelupaikalla on aina iso kynttilämeri. Siinä mekin muistelimme toista äitiä, mummua, tätejä,setiä, ystäviä, läheisiä. Kuopuksen kummisetää,tyttären kummitätiä, tyttärien anoppia, lasten ystäviä, vieläkin kysymyksellä miksi?

Pyhäinpäivänä muistelen myös eläviä ihmisiä. Tärkeätä on kuulla jokaisen lapseni ääni ja heidän perheensä kuulumisia. Äitinä ja isoäitinä minulla on lupa ja halu rukoilla jokaisen puolesta. Muistelen myös lapsuuteni kotia ja sukulaisiani. Tämä päivä on siis täynnä tunnetta.