ENTISELLÄ KOTISEUDULLA PYÖRÄRETKELLÄ

28. kesäkuuta vuonna 2000 iso muuttoauto kaarsi Viljakkalan Viertotielle ja kuorma täyttyi kymmenistä ja kymmenistä muuttolaatikoista. Muutimme perheinemme Tampereelle. Ihana aika 11 vuotta kauniissa, turvallisessa Viljakkalan kunnassa oli loppumassa.  Siellä ehtivät  kaikki lapsemme viettää turvallista ja vapaata maalaislapsen elämää. Lähes täydellinen paikka kasvaa pienelle lapselle. Oli pihaa juosta ja leikkiä. Oli iso, ihana omakotitalo.  Pyörällä käytiin läheisessä uimarannassa uimassa. Oli hiihtokoulua, teatterikerhoa, partiota ja paljon kavereita.  Kylällä kaksi ruokakauppaa, apteekki, kirjasto, baari, nuorisotilat, Elokaaren palvelukeskus missä neuvola, lääkäri, vanhusten koti.
Kaikki tunsivat toisensa, ehkä liikaakin, aikuisen näkökulmasta. Aika kuultaa muistot, sanotaan.  Olemme käyneet useinkin katsomassa vanhoja tuttuja paikkoja.

Tänään teimme puolisoni kanssa pyöräretken vanhalle kotiseudulle. Aloitimme matkamme Hämeenkyrön Päivölästä. Siellä seuraintalolla tanssittiin esikoistyttäremme häitä elokuussa 2004. Paikka on edelleen upea juhlien järjestelylle. Sieltä matka jatkui Viljakkalan Koivistonkylän, Nisun, Komin kautta Inkulan uudelle sillalle. Joka kylässä on taloja, joissa asui aikoinaan tuttuja perheitä tai lasten kavereita. Mietimme mitä mahtaa heille kaikille kuulua nykyään. Talojen pihat olivat kovin hiljaisia, maanantain aamupäivä oli rauhallinen. Tätä yli 30 kilometrin lenkkiä puolisollani oli tapana juosta silloiin 25 vuotta sitten. Nyt ihmettelimme, kuinka kaikki mäet ovat kasvaneet! Puhisimme pyörillä soraisia ja kuoppaisia teitä ylös ja alas. Ylöjärvi, johon Viljakkala nykyään on liitetty, saisi kyllä parantaa teiden laatua. Pelkäsin renkaiden hajoavan tai kaatuvani sepeliin. Aika ja ikä tekee tehtävänsä, välimatkat olivat pitempiä kuin ennen!

 Inkulan uudelta sillalta näkyy hyvin vanha silta ja vanha tie, jossa kävin useasti lenkillä. Haverin kultakaivoksella kävin lasten kanssa eväsretkellä, kuopukseni nimitti kaivosta Röllikaivokseksi. Tällä hetkellä kaivos onkin miltei täynnä vettä. Aikoinaan yksi tyttäristäni pulahti kaivokseen uimaan, joka ei kyllä ollut sallittua silloinkaan. Haverin uimarannalla ei montaa henkeä näkynyt. Alue oli muutenkin melko hiljainen.

Pyöräilimme kylän keskustaan. Kylässä ei ole enää kauppoja, ei omaa apteekkia,Ylöjärven apteekin sivupiste kylläkin,  ei oikeata kirjastoa. Vanha kunnantalo on tyhjillään olevan näköinen, se kuitenkin toimii nuorison kokoontumispaikkana.  Keskusta näytti surullisen hiljaiselta.  Uudessa kioskissa oli ystävälinen palvelu. Tie uusittuun kouluun oli uusi ja leveä.Puistot olivat rehevöityneet. Entisessä kodissamme näkyi asuvan taas lapsia, jotka leikkivät pihalla. Ympärille oli tullut paljon uusia taloja. Loppumatka takaisin Päivölään oli sekin entistä mäkisempi, mutta kaunis.

Muistot, kauniit muistot, monet tapahtumat, lasten syntymät vyöryivät mieleeni. Haikeus ja ikävä nousivat pintaan. Se oli hienoa aikaa, työntäyteistä, elämän makuista. Eteenpäin oli kuitenkin mieli. Aina se aika ei tainnut tarkkaan muistellen olla kuitenkaan ihan helppoa.  Aika kuultaa muistot, unessa ne jälleen palaavat.

SYNTYMÄPÄIVIÄ

Toiseksi vanhin lapsenlapseni täyttää seitsemän vuotta 30.4.2015. Vietimme sukulaisten kanssa Tuomaksen synttäreitä Ikaalisissa  jo tänään. Ihana pikkumies oli kauluspaidassaan  komea. Seitsemän vuotta sitten hän tuli maailmaan perheen toisena lapsena Seinäjoen keskussairaalassa Vappuaattona. Viikkoa aiemmin oli jo yksi tädeistä hälytysvalmiudessa Jalasjärvellä, mutta silloin Hän ei vielä halunnutkaan tulla äidin vatsasta. Heti Vappupäivänä kävimme poikaa tervehtimässä Tampereelta käsin.Suurta iloa on tämäkin lapsi tullessaan tuonut.

Seitsemän vuotta on lapselle  tärkeä ikä. Koulu alkaa. Se on käännekohta lapsuuden, päivähoidon, eskarin ja oikean koulun välillä. Yhteiskunta ottaa pienen ihmisen tiiviimmin otteeseensa. Se ote jatkuu sitten monta vuotta.  Vanhemmille se on tärkeä, mutta haikeakin hetki. Onneksi nykyään eskarissa ollaan jo hyvin lähellä sitä koulumaailmaa, vaikkakin lapselle eskari ja koulu ovat ihan eri asioita!

24.4.1986 torstaina syntyi meidän perheeseemme neljäs lapsi. Tyttö painoi syntyessään 4510g ja oli 54cm pitkä. Olin käynyt neuvolassa edellisenä, laskettuna päivänä, kaikki oli hyvin ja vauva oikein päin! Olin käynyt Tampereella äitiyspolilla pariin otteeseen käännyttämässä vauvaani, joka aina halusi takasin perätilaan.

24.4.1986 aamulla heräsin ukkosen jytinään. Pienestä asti olen vähän pelännyt ukkosta, joten nytkin kietouduin mieheni turvaan. Päivä kului räntäsateessa kolmen isomman, 6v, 4v ja melkein 3v  lapsen kannsa touhuten, lähes 20 kilon lisäpainoni kanssa. Asuimme Ikaalisissa ja iltapäivällä lähdin mieheni tultua töistä vielä kävelylle lähimmälle hautausmaalle.
Kotiin tullessani olo oli outo. Sitten alkoivat supistukset kovalla vauhdilla. Mieheni hälytti anopin, joka saapui Kyröskoskelta taksilla hoitamaan isompia sisaruksia. Olimme jo lähdössä autolla mieheni kanssa kun puhelin soi ja puhelinmyyjä kauppasi Suomen Kuvalehteä miehelleni. Nuoruuden huumassa, kohteliaana, mieheni ei kehdannut sanoa, että nyt ei sovi; synnytys alkanut vaan tilasi lehden nopeasti!

Tampereen Keskussairaalaan päästyämme lääkäri tutki minut ja sanoi, että synnytys on hyvässä vauhdissa, mutta lapsi on poikittain! Minä väitin vastaan; ei voi olla, olin eilen neuvolassa...Lääkäri pyysi katsomaan vatsaani, josta selvästi näki, että lapsihan oli ihan poikittain. Hän käänsi vauvan voimakkaasti oikeaan asentoonsa. Menin synnytyssaliin ja supistukset tihenivät. Lääkäri tuli taas ja : lapsi oli taas kääntynyt perätilaan! Vauvaa yritettiin kääntää oikeaan asentoon, mutta se ei onnistunut. Minut kiidätettiin leikkaussaliin.
Paikalle hälytettiin päivystävä kirurgi ja sain epiduraalipuudutuksen selkääni.

Leikkaus alkoi. Olin hereillä kokoajan ja katossa olevasta peilin tapaisesta näin kun vatsani viillettiin kiireesti pystyasennossa auki. Lääkärit ympärilläni keskustelivat meneillään olevasta Suomi-Ruotsi jääkiekkopelistä, joka tuntui mielestäni ihan kauhealta..Nopeasti, parkaiseva, verinen, terve tyttövauva nostettiin nähtäväkseni, ennenkuin vatsani kursittiin kokoon. Miestä ei leikkaussaliin päästetty, mutta hänelle vauva näytettiin leikkauksen jälkeen ja isä passitettiin kotiin. Synnytys kesti 3h 48 minuuttia, neljäs lapseni tuli vauhdilla ja vauhdikkaasti. Onneksi kaikki sujui lopulta hyvin. Seuraavana päivänä olin tosin aika kipeä. Mies ja lapset tulivat katsomaan pikkutyttyöä. Sanoin jo ovelta, että minuun ei saa koskea; haavaan sattui kun puudutus oli loppunut.
Kotiin pääsimme vasta 2.5.2015. Tyttö oli isokokoinen mutta tuli vähän keltaiseksi ja oma kuntoni oli paljon huonompi kuin normaalin synnytyksen jälkeen.
Olin lähtenyt räntäsateessa sairaalaan ja kun palasimme aurinko paistoi ja kesä oli tullut.

Tästä tyttövauvasta tuli tarmokas, sisukas, urheilullinen neiti, jolle isoveljensä auliisti valitsi,tytön kiukunpuuskan tullessa, sopivia kenkiä ja joka ihaili isosiskojaan ja myöhemmin hoiti pikkusiskojaan ja pikkuveljeään. Ihana ja aurinkoinen lapsi, jolla itsellään on nykyään oma perhe; mies  ja kolme ihanaa lasta.

PALMUSUNNUNTAI

Palmusunnuntai on kristillisen kirkkovuoden juhla, joka on viikkoa ennen pääsiäissunnuntaita. Palmusunnuntai aloittaa niin sanotun hiljaisen viikon, jollon mustellaan Jeesuksen kärsimyksiä. Palmusunnuntaita vietetään sen tapauksen muistoksi, kun Jeesus saapui aasilla ratsastaen Jerusalemiin ja kansa levitti palmunlehviä hänen eteensä huutaen hoosiannaa.

Päivä tunnetaan myös virpomissunnuntain nimellä. Pitkin Suomea, Hämeessäkin, perinteisiin kuuluu lasten pukeutuminen noidiksi ja virpominen koristelluilla pajunoksilla.Lapset virpovat toivottaen terveyttä tulevaa vuotta varten ja saavat palkkiokseen suklaamunan tai vastaavaa. Virpomisoksa annetaan virvottavalle.  Vanhoissa perinteissä palkkio tultiin hakemaan vasta pääsiäislauantaina eli lankalauantaina, mutta nykyään lapset saavat palkkionsa heti.

  Virpominen on alunperin ortodoksinen perinne, mutta se on levinnyt myös luterilaisten pariin. Luulenpa, että kaikilla ei ole tietoa sen varsinaisesta uskonnollisesta merkityksestä. Lasten pukeutuminen noidiksi on alunperin lähtöisin länsisuomalaisesta trulliperinteestä. Lankalauantaina pukeuduttiin trulleiksi ja pääsiäiskokkoja poltettiin pahojen henkien poistamiseksi. Vieläkin pohjanmaalla poltetaan näitä pääsiäiskokkkoja. Virpomiseen ei alunperin kuulunut noidiksi pukeutuminen.

Kun itse olin pieni, ei virpominen kuulunut perinteisiin
 Omassa perheessämme seitsemän lapsen kanssa perinnettä on  vietetty. Mistähän se sitten alkoi? 1980- luvulla asuimme Ikaalisissa kun vanhimmat lapset rupesivat olemaan virpomisikäisiä. Sieltä se perinne meille tuli. Joka vuosi sitten oksia on haettu ja koristeltu kovalla innolla ja käyty virpomassa. Nykyään lapset ovat vieneet perinnettä omille lapsilleen. Lastenlapsille on kulkeutunut vanhoja essuja ja huiveja, joita heidän vanhempansakin ovat käyttäneet samoissa touhuissa. Perinne jatkuu ja päivä on odotettu ja lapsille se on merkki Pääsiäisen alkamisesta. Päiväkodeissa, kerhoissa ja koulussa pienten lasten kanssa virpomisvitsoja on valmistettu ja pääsiäisestä puhuttu.

Välillä aina kuulee ja näkee ikäviä kommentteja siitä, kuinka lapset käyvät kerjäämässä karkkeja. Tänä vuonna on myös jotkut kaupungit kieltäneet pajunoksien ottamisen virpomiskäyttöön! Uskomatonta. Pajuja on meillä ojan reunat  täynnä ja ne leviävät kovaa vauhtia. Mielestäni nyt mennään taas liiallisuuksiin.
 Pienet virpojat, jotka ovat nähneet vaivaa asuihinsa ja vitsoihinsa ja toivottavat hyvää mieltä ja terveyttä saavat ilomielin käydä ojentamassa pajunoksan tänä harmaana aikana.

KUU KIURUSTA KESÄÄN JA KOULUNKÄYNNINOHJAAJIIN

Aamulehdessä lukijalta palstalla oli 15.3 2015 kirjoitukseni Aleksanterin koulun koulunkäynninohjaajien puolesta.

Opetus- ja kulttuuriministeri Krista Kiuru lupasi 10 miljoonaa euroa valtion budjetista haettavaksi 16.3 mennessä valtionavustusta kunnille. Rahalla pitäisi palkata koulunkäynninohjaajia erityistä tukea tarvitseville lapsille. Valtio on luvannut maksaa puolet koulunkäynninohjaajien palkasta, mikäli uusia ohjaajia palkataan.
  Tampereella ohjaajien resurssit eli tuntimäärät jaetaan kevään aikana syksyn tarpeita silmälläpitäen. Tampereen kaupunki on uhannut vähentää koulunkäynninohjaajien resursseja jopa 20 henkilötyövuotta rahapulan vuoksi.
  Koulunkäynninohjaajat työskentelevät erityistä tukea tarvitsevien lasten apuna luokissa yhdessä opettajan kanssa. Tavallisessa luokassa saattaa olla useampikin sinne integroitu oppilas, jolla voi olla isompaa tai pienempää ongelmaa koulun sujumisessa. Erityistä tai tehostettua tukea tarvitsee noin 15 prosenttia kaikista perusopetuksen oppilaista.

Koulunkäynninohjaaja työskentelee tiiviisti lapsen kanssa ja hän myös herkästi huomaa, jos lapsi ei voi hyvin isossa ryhmässä. Lapsen kyky hallita tunteitaan on nykyään heikentynyt ja ohjaajat joutuvat kokemaan välillä väkivaltaakin. Ohjaajat työskentelevät myös aamu- ja iltapäiväkerhoissa. Ministeri Kiuru huomasi koulunkäynninohjaajien suuren tarpeen vierailullaan koululuokassa.
  Tampereella kouluissa on jatkuvasti useita opiskelijoita, harjoittelijoita, työssäoppijoita, työvoimatoimiston ja Kelan kautta tulevia henkilöitä ja muita aikuisia. Jokaista varmaan tarvitaan. Mielelämme otamme jokaisen auttavan käden avuksemme ja opastamme tähän ammattiin, meidän lisäksemme. Olemme ottaneet opiskelijoiden näyttöjä vastaan, saamatta siitä mitään korvausta kaupungilta.
  Me ammattitutkinnon suorittaneet koulunkäynninohjaajat olemme huolissamme siitä, että näillä aikuisilla korvataan meidän työtämme. Kattaako Tampereen kaupunki säästöistä syntyvän henkilöstövajeen opiskelijoilla? Suoraan koulunpenkiltä tuleva nuori tai ammattia vaihtava henkilö oppii kyllä toimimaan lasten parissa, mutta hänelle ei voi antaa samaa vastuuta kuin ammatti-ihmisille.
  Toivottavasti ministeri Kiurun lupaamat rahat käytetään myös Tampereella vakinaisten osa-aikaisten ohjaajien tuntien lisäämiseen ja uusien, ammattitaitoisten ohjaajien palkkaamiseen, jotta ne eivät häviä ennen kesää kuin kiuru sinitaivaalle.

YHTEISSYNTTÄRIT JA YHTEISÖLLISYYS

" Täällähän on enemmän ääntä kuin Härmälässä Jouluna"  "En muistanut, että näistä lähtee näin paljon ääntä" Siinä kahden vävyni kommentteja keittiön puolelta syntymäpäiväjuhlissa.

  Kyseessä oli kahden viisivuotiaan ja yhden neljävuotiaan lapsen yhteiset sukulaissynttärit.  Synttäreitä vietettiin lasten serkkujen, isovanhempien, tätien, setien ja enojen kanssa. Yhdistämällä juhlat saatiin kokoon kaikki lähes 30 henkeä, ihan lähisukua. Paikkana tälläkertaa oli kaksostyttöjen koti. Ääni lähti yhdestätoista serkuksesta, joista yhdeksän oli minun lastenlapsiani.

Ohjelmassa oli ilmapallojen täyttöä, kissanhännän liimausta, leikkejä, pelejä ja temppukoulua. Aarretta metsästettiin namien muodossa.  Iltapäivän kruunasi värivaloin varustettu lasten disko! Siis kaikki perinteiset lastenjuhliin kuuluvat elementit.
Tarjolla oli keittoa ja jokaiselle päivänsankarille oma kakku, lauluineen ja kynttilöineen. Tädit osallistuivat  kakkujen tekoon. Isäntä - vävy täytti ja tyhjensi tiskikonetta tasaiseen tahtiin....

Juhlat olivat upeat. Isoäitinä nautin kun omat lapset perheineen tapasivat taas toisensa. Serkukset saivat painaa täysillä kokopäivän. Juhlissa oli mukana myös toisen puolen serkkuja ja isovanhempia, mikä lisää perheiden yhteenkuuluvuutta. On aina mukava tavata näitä sukulaisten sukulaisiakin, joita ei usein tapaa, mutta  jotka kuitenkin kuuluvat läheisesti perheen elämään. 

Uskon, että tälläisistä yhteistapaamisista jää lapsille ikuisesti mieleen mukavat juhlat ja se voimakas tunne, että kuuluu johonkin isompaan joukkoon. Joukkoon, jossa on läheisiä, rakkaita ihmisiä. Nämä juhlat jatkuivat vielä serkkujen ja kummien yöpymisellä juhlapaikalla. Patjoja haalittiin kokoon ja riemu oli rajaton vielä aamullakin.  Harmillisesti yksi lapsi, päivänsankari,  tuli kuumeeseen, eikä voinut suureksi surukseen jäädä suunnittelemaansa yökylään. Hänen täytyy päästä sitten joku toinen kerta, että saa myös mukavia muistoja itselleen.

Olen todella iloinen, että lapseni järjestävät näitä synttäreita ja yöpyvät toistensa luona, ovat läheisiä toisilleen. Nämä siteet ovat sellaisia, jotka kantavat läpi elämän. Kun omat lapseni olivat pieniä, meillä järjestettiin aina synttärijuhlia.  Kaksosten äiti, tyttäreni sanoi, että hänen tyttärensa saavat näin kokea sellaisia suurperheen hetkiä, missä hän itse kasvoi. Se oli kauniisti ja tunteellisesti sanottu. 

ISOÄIDIN JA VAARIN LUONA

"Voiks mää tulla teille" "Onks tekemistä?" "Selvä, mää tuun junalla"
Seuraavana iltana kohta neljävuotias tyttärentytär saapuikin tätinsä kanssa junalla matkustaen, kahden vaihdon kautta.
Sesilia on toki  ollut Härmälässä Tuutin ja Vaarin luona elämänsä varrella useamman kerran. Aina on mukana ollut kuitenkin äiti ja isä ja sisarukset ja usein vielä suuri joukko serkkuja ja tätejä ja enoja.

  Minulle ja "vaarille" on valtava ilo aina kun lapset perheineen meille tulevat. Olen erityisen iloinen myös omien lasteni lämpimistä sisarusväleistä. Muistan myös tästä asiasta heille usein sanoa : että he vaalisivat sisarustensa perheiden kanssa ystävyyttä elämänsä loppuun saakka. On valtava rikkaus kun sisaret mielellään hoitavat toistensa lapsia ja viettävät aikaa yhdessä. Huippuhetkiä meille ovat myös tilanteet, missä kaikki yhdeksän lastenlasta eli serkukset saavat leikkiä ja touhuta yhdessä. Usein ne hetket ovat syntymäpäiviä tai joulunviettoa. Itselleni hienoimpia juhlia ovatkin nämä synttärit.
Toivon, että serkuksille jää muistoja näistä yhteisistä hetkistä, kuten itsellenikin on jäänyt lämpimiä muistoja hetkistä niiden serkkujeni kanssa, joita lapsenakin enemmän tapasin.Sisartani ja veljeänikin soisi enemmän tapaavan näin vanhempanakin.

Sesilian kanssa kävimme luistelemassa, Rulla-kulttuurikeskuksessa, jätskillä, hampparilla....Yhden lapsen kanssa on helppo mennä ja tulla. Pelkästään linja-automatka oli kokemus pienelle tytölle. Kävimme vaatekaupoissa ja sain tukea ja kannustusta mikä on minulle sopiva vaate. "Ihan jees"... Kimaltavat puvut olivat erityisesti Sesilian mieleen. Hänellä ei ollut pienintäkään hoppua pois kaupoista: tuo pikkunainen.

  Saunoimme yhdessä. Pienen tytön energia oli ihailtavaa. Kuumavesi oli väännetty kylmälle heti aluksi, luulin jo veden loppuneen....
 Hän "järjesteli" minun laukkukaaostani, haki rätin ja vähän "pyyhkäisi" pesukonetta senjälkeen kun oli minulle huomauttanut, että voisit ehkä vähän tuota luukkua pyyhkiä.Kun en sitä heti tehnyt, pienet kädet tekivät sen nopeasti ja hän lohdutti, että sinun ei enää tarvitse sitä pyyhkiä. Lelut, kirjat ja pelit levittäytyivät nopeasti. Sesilia nautti silminnähden huomiosta minkä sai minulta, vaarilta ja enoltaan. Ensimmäisen yön hän nukkui tätinsä vieressä, toisen yön ihan yksin lastenhuoneessa, kun täti oli ystävänsä luona. Sen hän oli jo miettinyt kotoa lähtiessään. Vaarin iltasadun jälkeen, silmät menivät kiinni ja rauhallista unta ritti aamuun asti.

Sesilian isosisko, kuten muutkin isommat lastenlapset ovat olleet yksinään meillä. Se on aina erilaista aikaa kun saa keskittyä ja tutustua yhteen tai kahteen pieneen ihmiseen. Poikani kaksospojat olivat meillä joulunaikaan pari yötä innoissaan  ilman vanhempiaan. Vanhimman tyttären pojat ovat usein enonsa ja tätinsä, jos on kotona, haltioissa täällä yksin ollessaan, kuten myös tyttären kaksostytöt. Kaikki upeita hetkiä, joita pitkään muistelee ja joista ammentaa itselleen paljon! Toivon mukaan näitä hetkiä tulee vielä lisää, toivottavasti  lastenlapset tulevat mielellään, niin kauan kun minulla ja vaarillaan henki pihisee. Tietenkin myös ne omat lapset. Tänäänkin ikävöin Sesilian energista touhuamista; olisi ehkä tullut muutama kaappikin siivottua. 

HIIHTOA JA ESIKOISEN SYNTYMÄ

Vuosi on vaihtunut. Hiihtokausi alkanut. Meidän perheessä on hiihdetty paljon. Puolisoni on osallistunut useampiin Pirkan Hiihtoihin ja lapsistakin osa Puolipirkkaan. Kun lapset olivat pieniä, he harrastivat ahkerasti hiihtoa ja osallistuivat erilaisiin hiihtokilpailuihin.Palkintoja on hyllyt täynnä. Toisilla enemmän ja toisilla vähän vähemmän.  Lasten isä toimi autonkuljettajana. Asuessamme Viljakkalassa; lapset kävivät hiihtokoulua, jota esikoiseni ansiokkaasti veti. Näistä ajoista on jäänyt kaikille lapsille ja itselleni halu hiihtää edelleen.

 Itse hiihtelin pikkutyttönä jonkinverran, mutta vasta puolisoni innoittamana löysin uudestaan hiihdon harrastuksekseni. Minulle se tuo hyvän olon ja hyvän mielen ja tunteen, että on harrastanut liikuntaa. Minä tosin hiihdän perinteistä ja viimeiseksi kyllä jään lasteni vauhdissa.

ESIKOISENI , pakkasvauva, kuten minulle sanottiin, täyttää huomenna 35 vuotta. Se tuntuu valtavan hienolta ja haikealta. Vuodet ovat kulkeneet vauhdilla ja paljon on upeita asioita tapahtunut.  Mahtuu tuohon aikaan toki omien vanhempien, anopin, sukulaisten, ystävien kuolemisiakin.

35 vuotta sitten asuimme puolisoni kanssa ensimmäisessä omassa Arava-laina asunnossa Hervannassa, kerrostalossa, kaksiossa. Tuntui hienolta asua omassa kodissa. Kävimme molemmat töissä, puolisoni opiskeli samanaikaisesti. Odotimme tietysti valtavan innokkaina tätä ensimmäistä lastamme. Kävimme perheneuvolassa. Siellä tapasimme myös ensimmäisen kerran samassa talossa asuvan pariskunnan .He odottivat myös esikoistaan ja myöhemmin meistä tulikin hyvät ystävät. Heille syntyi kolme lasta, jotka olivat samanikäisiä meidän silloisten lastemme kanssa. Vietimme paljon aikaa yhdessä. Tämän perheen äiti, ystäväni menehtyi syöpään muutama vuosi sitten.

Laskettu aikani oli vasta 23. tammikuuta. Olin hyvässä kunnossa ja suunnittelin Helsinkiin lähtöä viikonlopuksi. Neuvolassa kuitenkin todettiin valkuaista virtsassa eli ns. raskausmyrkytys ja jouduinkin suoraan Tampereen Keskussairaalaan. Lääkäri sanoi perjantaina, että synnytys käynnistetään maanantaina.
Seuraavana päivänä lauantaina 12.1.1980, jota silloin vietettiin Loppiaispyhänä tunsin pahoinvointia ja luulin saaneeni vatsataudin ja pyysin puolisoani tuomaan Jaffaa minulle!

Synnytys oli käynnistynyt! Puolisoni ja anoppini olivat tulleet minua katsomaan. Minua valmisteltiin synnytykseen, otettiin sydänkäyrät ym. Puolisolleni annettiin ohje mennä ennen synnytyssaliin menoa tekemään kävelylenkki Kauppiin ja hän teki työtä käskettyä!

Palattuaan menimme synnytyssaliin ja supistukset tulivatkin vauhdilla. Sain ilokaasua ja puudutuksen, jotka vähän helpottivat oloani. Ensimmäisessä synnytyksessäni muistan kerran kirkaisseeni vaistomaisesti "Äiti" kun sattui kunnolla. Silloin sattui olemaan kipakka kätilö, joka sanoi, että " täällä ei sitten huudeta yhtään" josta olen jälkikäteen kyllä pahoillani ollut. Tosin sen jälkeen kuudessa seuraavassa synnytyksessäni, olen yrittänyt säästää voimiani kaikkeen muuhun kuin huutamiseen. Mutta kyllä huutaa saa, jos sattuu ja siltä tuntuu!

 Kello 21.15  12.1.80 meille syntyi normaalisti alatietä tummatukkainen, ruskeasilmäinen, hurmaava pikkutyttö . Synnytys kesti vain 3h55minuuttia. Tunsin olevani maailman onnellisin äiti kuten myös isä oli vierelläni. Tyttö tuli vähän liian nopeata ja oli hiukan keltainen raskausmyrkytykseni takia ja hän joutui keskososastolle tarkkailuun pariksi päiväksi. Isovanhemmat joutuivatkin ensimmäisen kerran ihastelemaan lapsenlastaan ikkunan takaa parvekkeelta, mikä oli silloisen keskolan tapa. Tytön mitat olivat 50cm ja 3220g. Meidän lapsistamme pienin syntyessään. Synnytys oli myös kaikkien nopein synnytyksistäni. Mutta sisukas ja hyvä oli ensimmäinen parkaisu!

Ensimmäisen lapsen hoito sujui hyvin vaikkakin tarkasti senajan neuvolan ohjeiden mukaan. Imetystä 5 minuuttia molemmin puolin , neljän tunnin välein! Tyttöni huusi lisäruokaa ja jouduinkin turvautumaan Tutteliin. No onneksi tästä tyttövauvasta kasvoi kuitenkin terve, ihana, ison sisarusparven vastuuntuntoinen esikoinen,  kaunis nainen. Hänellä on oma perhe ja heillä kaksi ihanaa poikalasta.

Hänkin hiihtelee edelleen!

Voi niitä ihania aikoja! Onnea rakas esikoiseni!