PYHÄINPÄIVÄNÄ

Äidille ja Isälle terveisiä

Muualle haudattujen muistoksi paloi kynttilämeri Kalevankankaalla

Näen paljon unia. Viime yönä vietin aikaani lapsuuteni kesäpaikassa Sarkkilassa. Aamulla muistin jokaisen huoneen, huonekalun, ruohon ja ja järven tuoksun. Kenen kanssa siellä olin, oman perheeni, lapsuuteni perheen vai ystävien kanssa, siitä ei ollut tarkkaa muistia aamulla.....

Tänään on Pyhäinpäivä. Lapsuudessani päivää kutsuttiin vielä Pyhäinmiesten päiväksi. Se kuulosti lapsen korvissa hirveän juhlalliselta ja arvokkaalta. Vuonna 1967 nimi muutettiin Pyhäinpäiväksi.

Itselleni Pyhäinpäivän merkitys on tullut tärkeämmäksi mitä vanhemmaksi tulen. Eilen jo muistelin sukulaisiani, jonka takia he ilmeisesti tulivat uniinikin. Minulla ja puolisollani  ja lapsilla, jotka Pyhäinpäivänä kotona ovat, on tapana ollut käydä Kalevankankaan hautausmaalla viemässä kynttilöitä kuolleiden rakkaitteni haudalle. Siellä on äiti ja isä, sisareni, jota en koskaan nähnyt, isoäidit ja isoisät, tätejä, setiä, serkkuja....

Siellä on sankarihaudassa 20 vuotiaana nuorukaisena, jatkosodassa kuollut isäni pikkuveli. Miten nuoria miehiä siellä sankarihaudoissa onkaan. Miten hirveältä sen on täytynyt tuntua isoäidistäni, joka odotti ja toivoi joka päivä  poikaansa palaavan. Miltä tuntui sisarista ja veljistä, joiden joukosta yksi oli otettu pois.

Muualle haudattujen muistelupaikalla on aina iso kynttilämeri. Siinä mekin muistelimme toista äitiä, mummua, tätejä,setiä, ystäviä, läheisiä. Kuopuksen kummisetää,tyttären kummitätiä, tyttärien anoppia, lasten ystäviä, vieläkin kysymyksellä miksi?

Pyhäinpäivänä muistelen myös eläviä ihmisiä. Tärkeätä on kuulla jokaisen lapseni ääni ja heidän perheensä kuulumisia. Äitinä ja isoäitinä minulla on lupa ja halu rukoilla jokaisen puolesta. Muistelen myös lapsuuteni kotia ja sukulaisiani. Tämä päivä on siis täynnä tunnetta.