MINÄ JA KIRJA

Vammalassa Vanhan kirjallisuuden päivien 27- 28.6.2014 seminaarin otsikon MINÄ JA KIRJA alla oli mielenkiintoista kuunneltavaa.
 Tohtori Martti Häikiö puhui aiheesta työnsä kannalta, tutkijana. Hän oli tutkinut paljon myös V.A. Koskenniemen elämää ja runoutta.  Europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola kertoi olevansa mm. Dostojevski-tuotannon tuntija, vaikka ei koko tuotantoa olekaan lukenut kolmessa päivässä, kuten Paavo Väyrynen kertoo tehneensä. Kirjailija Tommi Melender pohti mm. miksi kirjoista on tullut päivittäishyödyke?. Hän kertoi myös, että hän itse ei ollut lapsena kiinnostunut kirjoista. Äidinkielenopettajat kyselevät häneltä usein: "Miksi pojat eivät lue kirjoja?, millä pojat saataisiin lukemaan kirjoja?" Tähän hän ei osannut täysin vastata. Itse hän sai kipinän kirjallisuuteen vasta lukioikäisenä aivan sattumalta ja sitten hän on kyllä lukenut ja lukenut, ottanut kiinni sen, minkä lapsena jäi paitsi. Kirjoihin sytyttävä kipinä on joko saatava tai sitten sitä ei ole.

Vanhan kirjallisuuden päivillä oli tänä vuonna ennätysyleisö. Yksi ystävä sanoi: "Tänne on aina mukava tulla, kun täällä tapaa paljon ihmisiä, jotka pitävät kirjoista". Hän muisteli myös vuosi sitten tapaamistamme samassa paikassa. Silloin hän oli omien sanojensa mukaan niin suuressa stytostaattisumussa, vaikean leikkauksen jälkeen, että tuskin pysyi pystyssä, mutta sinne oli tultava, vaikka olisi viimeinen matka. Nyt hän oli, ilokseni, tervehtynyt ja voimissaan!
Paperinen kirja pitää vielä pintansa, vaikka sen suosio onkin laskussa. Netin kautta voi lukea jo lähes kaiken, halutessaan. Vammalassa yleisön ikärakenne oli selvästi yli keski-ikäisten ihmisten.

Itse luen kirjoja. Puolisoni lukee monta kirjaa viikossa. Lukuperinnettä olemme jakaneet omille lapsillemme ja lastenlapsille. Kun omat lapset olivat pieniä, isä luki heille pitkät pätkät Viisikkoa tms seikkailukirjaa iltasatuna joka ilta ja kaikki kuuntelivat hiiskahtamatta. Edelleen vaari lukee mielellään lastenlapsilleen pitkät pätkät.

Lapsena lukeminen oli harrastus, varsinkin kesällä luin paljon. Tänä kesänä olen lukenut mm. Peter Franzenin "Tumman veden päällä" ja "Samoilla silmillä".  Salla Simukan kirjoja, Pauliina Rauhalan "Taivaslaulu".

"Tumman veden päällä" kertoo perheväkivallasta ja on aika ahdistava. "Samoilla silmillä" on ehkä kevyempi. Franzen kirjoittiaa mielestäni välillä kuin "ohjaisi" kirjaa.  Molemmat ihan luettavia kirjoja.

  Tampereella koulua käynyt nuortenkirjailija ja kriitikko Salla Simukka kirjoittaa helposti luettavaa tekstiä. Punaianen kuin Veri- kirja sijoittuu Tampereelle ja vaikka onkin nuorten kirja, sitä oli ihan mukava lukea. Valkea kuin Lumi on tavallaan jatkoa tälle, sijoittuu Prahaan ja kolmaskin osa on jo ilmestyntyt.

Pauliina Rauhalan "Taivaslaulu" kertoo nuoresta lestadiolaisperheestä. Aluksi kirja tuntui jotenkin naivilta, mutta sitten se kyllä imaisi mukaansa.  Äidin väsymys ja ahdistus ovat käsin kosketeltavaa. Itsekin ison perheen äitinä, luin mielenkiinnolla, miten äiti selviää siitä kaikesta. Yhteisön painostus on ikävää luettavaa ja sitä mietti kuinka paljon kirja on ihan omakohtaista kokemusta. Kovasti minua kosketti lopussa isoisän vierailu perheessä yhteisön miesten kanssa; sängyssä makaavia vastasyntyneitä kaksospoikia isoisä ei millään tapaa huomioinut. Perheen isä sai nuhteet kun oli luopunut yhteisöstä ja täten koko suvustaan. Todella rankkoja asioita.

Kjell Westön "Kangastuksia 38" luin alkukesästä. 1930-luvun tarinassa upea teksti. Sofi Oksasen "Kun kyyhkyset katosivat"- lukeminen kesti, liian kauan, en saanut otetta.

Ehkä nyt pitäisi ruveta lukemaan Dostojevskin tuotantoa.......mutta ennen sitä nautiskelen Vammalasta löytämälläni Tommy Tabermannin runokirjalla:  passionata...."Minä en halua  Minä himoitsen  Rakkaus tappaa vain jos se puutuu  Minä himoitsen sinua eikä minulta mitään puutu"   ..ja muuta ihanaa.